1. yle.fi
  2. Uutiset

Pussaavat saamelaismiehet liikaa joillekin

Pohjois-Norjassa järjestettävän Márkomeannu-festivaalin julisteessa on kaksi pussaavaa saamelaismiestä. Joillekin tämä näky on liikaa. Julisteita on revitty seinistä Pohjois-Norjassa ja -Ruotsissa, kertoo NRK Finnmark.

Ulkomaat
Márkomeannun 2016 juliste.
Márkomeannu-festivaalin julisteita on revitty seinistä Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa.Márkomeannu

Kaksi pussaavaa saamelaismiestä yöttömän yön auringon alla. Toisella päällään eräs Ruotsin puolen saamenpuku ja -lakki ja toinen pukeutuneena sekä Norjassa että Suomessa käytettävään pukuun lakkeineen.

Tällainen piirroskuva on tämänvuotisessa Márkomeannu-festivaalin julisteessa.

Näky on kuitenkin ollut joillekin liikaa.

Márkomeannu-festivaalin julisteita on revitty seinistä sekä Pohjois-Norjassa että -Ruotsissa. Asiasta kertovat Ságat-lehti ja NRK Finnmark.

– Julisteita on kadonnut Kautokeinossa Finnmarkin alueella Pohjois-Norjassa. Samaa on tapahtunut Tenossa Pohjois-Norjassa ja Sopperossa Pohjois-Ruotsissa. Karasjoella julisteet ovat saaneet olla rauhassa, samoin Ofotenin ja Etelä-Tromssan alueilla, NRK Finnmark kertoo.

"Julisteesta enimmäkseen positiivista palautetta"

Márkomeannu-festivaali järjestetään ensi viikolla Evenesissä, Nordlandin läänissä.

Festivaalin tuottaja Susanne Amalie Langstrand-Andersen sanoo, että tämänvuotisesta julisteesta on tullut enimmäkseen positiivista palautetta.

Susanne Amalie Langstrand-Andersen
Karen Inger Lise Anti / NRK

– Lienee sanomattakin selvää, että kun kaksi hienoa saamelaismiestä on löytänyt rakkauden, niin se herättää huomiota. Enimmäkseen on tullut positiivista huomiota, sanoo Langstrand-Andersen.

"Selvä viesti: Kaikki rakkaus samanarvoista"

Márkomeannu-festivaalin Susanne Amalie Langstrand-Andersen tuottaja sanoo, että he osasivat myös varautua siihen, että julisteen teema voi herättää myös negatiivista huomiota.

Festivaali halusi kuitenkin lähettää selvän viestin julisteen kuvavalinnalla.

Sápmi Pride
Sápmi PrideSápmi Pride

– Me halusimme olla osa tätä debattia ja näyttää, että kaikki rakkaus on yhtä arvokasta saamelaisessa yhteisössä, Langstrand-Andersen sanoo.

Sápmi Priden järjestäjä: Julisteella suuri merkitys saamelaisille queer-ihmisille

Yksi paikkakunta, joilla julisteita on kadonnut, on Kautokeinon Pohjois-Norjassa.

Siellä järjestetään elokuussa saamelaisten Pride-tapahtuma. Sápmi Pride siirrettiin Inarista Kautokeinoon protestina sille, että Kautokeinon seurakuntaneuvosto kielsi samaa sukupuolta olevien avioitumisen kirkoissaan.

Anne Karin Olli (gur.), Dávvet Bruun-Solbakk ja Silje Karine Muotka Oslo Prides.
Norgga Sámediggi

Dávvet Bruun-Solbakk toimii Sápmi Priden koordinaattorina.

– Tenossa suuteleva pari oli leikattu pois julisteesta. Se voi olla ilkivaltaa, mutta on myös melko selkeä viesti, Bruun-Solbakk kommentoi.

Bruun-Solbakkin mielestä julisteella on suuri merkitys saamelaisille queer-ihmisille. Queer-nimekettä identiteetin kuvauksena käyttävät usein henkilöt, jotka kokevat perinteiset määritelmät liian rajoittavina.

– Juliste tuo queer-saamelaiset positiivisessa valossa esille. Minulle tulee sellainen tunne, että juliste haluaa sanoa, että tämä on asia, josta meidän pitäisi olla ylpeitä. Vaikuttaa siltä, että saamelaisyhteisö on muuttumassa sellaiseen suuntaan, että myös queer-saamelaisille on tilaa, Bruun-Solbakk sanoo.

"Julisteita saa meilaamalla festivaalille, ei tarvitse repiä seinästä"

Sekä Dávvet Bruun-Solbakk että Susanne Amalie Langstrand-Andersen sanovat, että voihan olla, että ihmiset ovat halunneet saada julisteen kotiinsa.

Márkomeannu 2016
Márkomeannu

– Voisihan naiivista ajatella, että julisteita katoaa, koska joidenkin mielestä se on hieno ja he haluavat julisteen kotiinsa, Bruun-Solbakk sanoo.

– Julisteita saa myös laittamalla sähköpostia festivaalille. Julisteita myös myydään festivaaleilla, Langstrand-Andersen lupaa.

Lähteet: NRK Finnmark

Lue seuraavaksi