Anttilan kaatuminen ravistelee liiketilamarkkinoita: "Siellä on vuokralaiselle hyviä neuvottelupaikkoja"

Suurin osa Anttilan tavarataloista tullaan oletettavasti lopettamaan korkurssin jälkeen. Samalla vapautuu runsaasti tavaratalokäyttöön sopivaa liiketilaa, mutta kelpaako se kenellekään?

talous
Joensuun Anttila.
Joensuun Anttila.Ismo Pekkarinen / AOP

KTI Kiinteistötiedon toimitusjohtaja Hanna Kaleva arvioi, että Anttila on sen verran suuri toimija, että sen poistuminen tulee näkymään liiketilamarkkinoilla. Vuokranantajilla on edessä vuokrista tinkiminen, koska mahdollisten yritysten joukko on rajallinen.

– Myöskään taloustilanne ei ole paras mahdollinen, ja uusia rakennushankkeita on paljon. Moni vuokranantaja miettii nyt varmasti, mitä vaihtoehtoisia tapoja näiden tilojen kehittämiseen olisi. Siellä on vuokralaisen kannalta ihan hyviä neuvottelupaikkoja riippuen kohteesta ja sijainnista, kiinteistöalaa seuraava Kaleva vinkkaa.

Anttila- ja Kodin1-tavarataloja on Suomessa 35 kappaletta. Valtaosa Anttila-tavarataloista sijaitsee hyvillä liikepaikoilla kaupunkien keskustoissa tai kauppakeskuksissa. Osa Kodin1-tavarataloista toimii hieman syrjemmässä.

Suomeen tuloa pohtiva ketju voisi tulla vähän laajemmalla myymälämäärällä, kun tiloja on tarjolla.

Kari Luoto, Päivittäistavarakauppayhdistys

Kalevan mukaan keskustan ja keskeisten kauppakeskusten tilat saadaan varmasti vuokrattua uudelleen, mutta kaupungin laitamille voi olla vaikeampaa löytää vuokralaista.

– Isojen kaupunkien keskustoissa olevien liikepaikkojen tilanne on positiivinen. Myös kauppakeskuksissa sijaitsevat tavaratalotilat on helppo muokata pienemmiksi yksiköiksi, ja niihin löytää helposti uusia käyttäjiä. Sitten on näitä pikkuisen syrjäisemmän sijainnin kohteita. Niissä voi olla enemmän haasteita, Kaleva toteaa.

Anttila on vuokrannut liiketilojaan muun muassa Keskolta, Cityconilta ja Mercadalta sekä eläkevakuutusyhtiö Varmalta ja Ilmariselta. Vuokranantajien usko on vahva: Anttilan liikepaikat eivät jää tyhjilleen.

Ilmarisen kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Esko Torsti sanoo, että uuden yrityksen löytäminen heidän vuokrakohteisiinsa riippuu paljon paikkakunnasta ja sijainnista. Anttila on vuokrannut Ilmarisen tiloja Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella.

– Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Tampereen Lielahden kohde on ehkä se haastavin. Kodin1:n liiketoiminnalle on lyhyellä aikavälillä vaikeaa löytää korvaajaa, mutta sinnekin löydetään kyllä joku uusi idea ja tuottava ratkaisu. Mikään kohde ei kuitenkaan jää pitkällä aikavälillä käsiin, Torsti vakuuttaa.

Kiinnostaako uusi kauppakeskus Anttilan tiloja enemmän?

Tilannetta ei helpota se, että pääkaupunkiseudulle ja kasvukeskuksiin valmistuu lähiaikoina paljon uusia kauppakeskuksia ja liiketiloja. Esimerkiksi Helsingin Pasilaan nousee kauppakeskus Tripla ja Kalasatamaan kauppakeskus Redi. Länsimetron varrelle Espoon uusien asemien yhteyteen rakennetaan kuumeisesti lisää liiketilaa. Myös Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä on rakenteilla merkittäviä liikehankkeita.

Karttagrafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Jäävätkö Anttilan myymälät tyhjilleen, kun yritykset haluavat uusiin kauppakeskuksiin ja tiloihin? Hanna Kalevan mukaan uusissa kauppakeskuksissa on aiempaa vähemmän tavaratalotiloja ja enemmän muiden palveluiden tiloja, joten ne eivät syö toisiaan.

Hän korostaa, että yrityksille kaikkein houkuttelevin tekijä on liiketilan keskeinen sijainti ja hyvät liikenneratkaisut. Pääkaupunkiseudun suuret hankkeet ovatkin keskittyneet voimakkaasti hyvien raideyhteyksien äärelle.

– Julkinen liikenne ohjaa tällä hetkellä aika voimakkaasti liiketilojen rakentamista ja kysyntää. Paikkoja, joihin kuluttajien on helppo tulla ja ehkä entistä korostetummin julkisilla liikennevälineillä, Kaleva sanoo.

Kaleva kertoo, että liikekiinteistömarkkinoiden tilanne on tällä hetkellä kohtuullisen hyvä ja tyhjää tilaa on vähän. Uusien liiketilojen valmistuminen voi kuitenkin piristää eri kohteiden välistä kilpailua, ja tyhjien tilojen määrä voi hieman kasvaa.

Hyvät liikepaikat ja osaava henkilöstö voivat houkutella uusia ketjuja

Kuka sitten voisi olla kiinnostunut Anttilalta vapautuvista liikepaikoista? Päivittäistavarakaupan yhdistyksen toimitusjohtaja Kari Luoto epäilee, että kotimaasta löytyy ottajia. Ainakaan päivittäistavarapuolen toimijoita ne eivät innosta, hän toteaa.

Luoto sanoo, että tiloista kiinnostuneita on muutenkin rajallinen määrä, koska johtavien kauppakeskusten vuokrataso on korkea. Myös hän korostaa liiketilan sijaintia. Kauppakeskus on houkuttelevampi kuin kaupungin laitamat.

Siellä on vuokralaiselle ihan hyviä neuvottelupaikkoja riippuen kohteesta ja sijainnista.

Hanna Kaleva, KTI Kiinteistötieto

– Esimerkiksi Gigantti ja XXL ovat toteuttaneet myös kaupunkikonseptia, ja heillä on Helsingin Forumissa ja Kluuvissa suuret myymälät. Syrjemmässä olevista liikepaikoista voisi olla kiinnostunut vaikkapa Tokmanni, Luoto luettelee mahdollisia yrityksiä.

Jokin kansainvälinen käyttötavaraketju voisi tulla Luodon mukaan kyseeseen. Hänen mielestään uusi vuokralainen voisi löytyä juuri vaate-, elektroniikka-, tai urheiluvälineketjuista. Kun suuri ulkomainen ketju rantautuu Suomeen, se perustaa yleensä useamman liikkeen.

– Tämä tilanne avaa aina mahdollisuuksia. Suomeen tuloa pohtiva ketju voisi tulla tänne vähän laajemmalla myymälämäärällä, kun on paljon hyviä tiloja tarjolla. Anttilalta jää myös runsaasti osaavaa kaupan henkilökuntaa työttömäksi lähiaikoina, Luoto muistuttaa.