Kaljuuntuminen periytyy äidiltä – kaljumuoti tekee hiustenlähdöstä helpomman

Enemmistö miehistä kaljuuntuu jossakin vaiheessa elämäänsä. Kaljuuntumisen suurimmat syyt ovat perinnöllisiä. Nykyään muotivirtaukset ovat muuttuneet, eikä kalju aiheuta enää niin paljon ahdistusta kuin aikaisemmin.

Kaljupää
Kalju pää
Arto Loukasmäki / Yle

Kajaanilaisella parturi-kampaamo Oasiksen yrittäjällä Anssi Mannisella on aito nahkatukka. Hänellä ei ole hiuksia ollut 13 vuoteen. Manninen suhtautuu hiuksettomuuteen hymynkare suupielessä, mutta kaikkien miesten kohdalla ei niin ole.

– Uskon, että jokainen ihminen tuntee vilunväristyksiä siinä vaiheessa kun huomaa hiusten lähdön alkaneen. Siihen pääsee sisälle, kun aikaa menee ja totuttelee siihen, sanoo Manninen.

Hiusalan ammattilaisena Anssi Manninen ei lähde huomauttamaan perinteisestä hiusten lähdöstä. Tilanne on toinen, jos hän toteaa sen johtuvan omasta mielestään sairaudesta.

– Pälvikalju on sellainen syy, josta asiakkaalle kerron, mutta perinnöllisen hiustenlähdön on jokaisen itse hoksattava.

Syynä hiustenlähtögeeni

Enemmistö 40–65-vuotiaista miehistä on kaljuuntunut ainakin jonkin verran. Miehillä hiusten lähtöön on monia syitä, mutta pääosa johtuu kuitenkin perinnöllisistä seikoista.

Kaljuuntumisesta ei kannata syyttää isää, sillä tässä asiassa perintötekijät tulevat äidin puolelta. Äidiltä poikalapsi saa x-sukupuolikromosomin, joka sisältää hiusten lähtöön vaikuttavan geenin. Isältä tulee pojalle y-kromosomi, jossa ei ole hiustenlähtögeeniä.

Perinnöllisen hiustenlähdön on jokaisen itse hoksattava.

Anssi Manninen

Naisilla ei yleensä ole perinnöllistä hiustenlähtögeeniä, koska nainen saa molemmilta vanhemmiltaan x-kromosomit. Jos toisessa x-kromosomissa on hiusten lähtöä aiheuttava geeni, niin toisessa x-kromosomissa on yleensä terve geeni, jolloin nainen ei kärsi kaljuuntumisesta.

– Olen tehnyt myös sellaisia huomioita, että perinnöllinen kaljuuntuminen ei tule vanhemmilta vaan isovanhemmilta. Itse olen hyvä esimerkki siitä, sillä molemmilla vanhemmilla on vahvat hiukset, mutta ukin kuvaa katsoessa on täsmälleen samanlaiset kaljuuntumisen oireet ollut kuin minulla, kertoo Manninen.

Muoti-ilmiö

Kaljuuntuminen on tullut mukaan myös muotiin ja on siksi helpompaa hyväksyä kuin aikaisemmin.

Parturi-kampaaja Anssi Manninen
Parturi-kampaaja Anssi ManninenArto Loukasmäki / Yle

– On ihan normaalia ajella pää paljaaksi, vaikka kaljuuntumisoiretta ei olisikaan. Toisaalta hiusten lähtöön ja kaljuuntumiseen liittyy myös mielikuvia ikääntymisestä, ja se voi koskettaa miehen luontoon.

Muoti-ilmiönä kaljun lisäksi ovat tulleet parrat. Tämä näkyy siinä, että miesten partatuotteiden kysyntä on lisääntynyt.

– Partaöljyjä ja vastaavia tuotteita haetaan niihin, ja myös partojen muotoilut ovat lisääntyneet. Ehkä se on niin, että karvojen määrä on vakio, naurahtaa Manninen.

Keinoja kaljuuntumisen estämiseksi ja hidastamiseksi löytyy, mutta niiden toiminnan todistaminen voi olla hankalaa.

Perinnöllinen kaljuuntuminen ei tule vanhemmilta vaan isovanhemmilta.

Anssi Manninen

– Yleensä ei ole vertailupohjaa siihen miten olisi käynyt, jos näitä aineita ei olisi käyttänyt. Apteekista ja lääkärin määräämänä reseptilääkkeenä on verenpainelääkkeestä johdettuja tuotteita, joilla saadaan jopa palautettua hiuksia takaisin, kertoo Manninen.

Hiussiirrännäisillä saadaan aikaan pysyviä tuloksia. Yleensä tällöin siirretään hiuksia niska-alueelta päälaelle.

– Siinä on samantyyppinen menetelmä kuin istutetaan metsää pottitaimilla, ja koko ajan tulee uusia menetelmiä lisää. En ole kuitenkaan varma onko se markkinarakona niin hyvä kuin ennen, kun kaljuuntuminen ei ole enää niin iso negatiivinen asia, sanoo Oasiksen yrittäjä Anssi Manninen.