Punaisesta siniseksi – Etelä-Amerikan poliittinen kartta meni nopeasti uusiksi

Lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt vasemmistolainen suuntaus on hiipunut alle vuodessa. Erityisesti Argentiinan, Venezuelan ja Brasilian tapahtumat muuttavat maanosan poliittista väriä.

Ulkomaat
Kuvassa neljä presidenttiä seisovat rivissä, toisiinsa katsoen.
Uruguayn José Mujica, Venezuelan Hugo Chávez , Argentiinan Cristina Fernández de Kirchner ja Brasilian Dilma Rousseff osallistuivat kauppaliitto Mercosurin kokoukseen heinäkuussa 2012. Fernando Bizerra Jr. / EPA

Voimasuhteet ovat kääntyneetnopeasti. Poliittisia voittoja lähes kaksi viimeistä vuosikymmentä juhlineen Latinalaisen Amerikan vasemmiston valta hiipuu nyt ympäri mannerta.

Vasemmiston ennennäkemätön voittokulku alkoi vuonna 1998, kun Hugo Chávez valittiin Venezuelan presidentiksi. Kansasta suurin osa eli köyhyysrajan alapuolella, mutta tuore presidentti aloitti sosiaaliset uudistukset ripeästi.

Karismaattinen Chávez voitti seuraavina vuosina useita vaaleja, ja vahvan mandaattinsa tuella hän vei maata syvemmälle kohti "2000-luvun sosialismia".

Öljydiplomatiansa avulla maailman suurimmat öljyvarat omaavasta Venezuelasta tuli yksi maanosan poliittisista tiennäyttäjistä.

Hugo Chávez ja Fidel Castro
Kuuban Fidel Castro ja Venezuelan Hugo Chávez olivat paitsi poliittisia liittolaisia myös ylimpiä ystäviä. Kuva juuri ennen Castron sairastumista vuodelta 2006.Miraflores / Epa

Vain muutama vuosiChávezin valinnan jälkeen Brasilian presidentinvaalit voitti entinen duunari ja ammattiyhdistysjohtaja Luiz Inácio Lula da Silva. Työväenpuolue nousi ensimmäistä kertaa Brasilian johtoon.

Kolmas Latinalaista Amerikkaa vasemmalle vienyt maa on Argentiina. Peronisti Néstor Kirchner valittiin presidentiksi pian Brasilian Lulan jälkeen toukokuussa 2003.

Argentiinassa alkoi 12 vuotta kestänyt "kirchnerismin" aika, jota vielä syvensi hänen leskensä Cristina Fernández de Kirchner vuonna 2007 alkaneella presidenttikaudellaan. Argentiinassa tehtiin sosiaalisia uudistuksia ja ryhdyttiin selvittämään sotilasdiktatuurin aikaisia ihmisoikeusrikoksia.

Venezuelan, Brasilian ja Argentiinan vanavedessä maanosan vasemmistoblokkia vahvistivat Bolivian, Chilen, Ecuadorin ja Uruguayn presidentinvaalien tulokset vuosina 2005–2009. Keski-Amerikassa nähtiin samankaltaisia siirtymiä vasemmalle.

Seuraavan vuosikymmenen aikana suuressa osassa Etelä-Amerikkaa tehtiin monenlaisia sosiaalisia uudistuksia, etunenässä Venezuelan "chavismo", Brasilian "petismo" ja Argentiinan "kirchnerismo".

Näillä kolmella liikkeellä on hyvin erilaiset juuret kunkin maan historiassa, mutta yhteistä niille oli tarve parantaa laajoja slummeja kansoittavan köyhän kansanosan asemaa.

Erilaisten köyhyysohjelmien ja talouskasvun ansiosta kymmenet miljoonat ihmiset ovatkin nousseet köyhyydestä keskiluokkaan tai alempaan keskiluokkaan.

Suuressa osassa Etelä-Amerikkaa tehtiin monenlaisia sosiaalisia uudistuksia, etunenässä Venezuelan "chavismo", Brasilian "petismo" ja Argentiinan "kirchnerismo".

Tyttö laskee kukkia Hugo Chávezin muistomerkille Managuassa, Nicaraguassa.
Tyttö laskee kukkia Hugo Chávezin muistomerkille Managuassa, Nicaraguassa.Jairo Cajina / Epa

Kulunut vuosi on muuttanut kaiken. Venezuelassa vasemmistohallinto on tosin ollut vaikeuksissa jo muutaman vuoden, viimeistään siitä lähtien kun Hugo Chávez menehtyi syöpään vuonna 2013.

Hänen seuraajallaan, Nicolás Madurolla, ei ole edeltäjänsä karismaa, eikä hän ole kyennyt pitämään syvästi kahtiajakautunutta maata kasassa.

Venezuelan kahtiajako kulminoitui viime joulukuun parlamenttivaaleissa, joissa oikeisto-oppositio sai taakseen enemmistön. Vallanjako oikeistoenemmistöisen parlamentin ja vasemmistolaisen presidentin välillä on johtanut pattitilanteeseen ja päätöksenteon jähmettymiseen.

Venezuelan öljynviennistä lähes täysin riippuvainen talous on kuralla, ja maata jäytää maailman korkein inflaatio. Puutetta on kaikista päivittäistavaroista, ja erityisen vakava on lääkepula. Venezuela on valtiona romahduksen partaalla.

Moni syyttää ongelmista chavismon populistista perintöä, ja presidentti Maduron asemasta hankitaan kansanäänestystä. Tuoreimpien mielipidetiedustelujen mukaan yli 80 prosenttia venezuelalaisista haluaisi Maduron viraltapanoa.

Tummaan pukuun pukeutunut presidentti Nicolas maduro tervehtii hänestä kuvia ottavaa ihmisjoukkoa.
Vastavalittu Nicolás Maduro tervehti kannattajiaan saapuessaan virkaanastujaisiinsa huhtikuussa 2013. William Viera / EPA

Argentiinassa Kirchnereiden aika päättyi oikeistolaisen miljonäärin Mauricio Macrin niukkaan voittoon presidentinvaaleissa marraskuussa 2015.

Hän pisti maan politiikan uusiksi jo ensimmäisinä vallassaolon kuukausinaan.

Macri teki täyskäännnöksen Cristina Fernándezin valuuttapolitiikkaan, poisti vientitullit ja antoi anteeksi yritysten verorästejä. Näistä hyötyivät suuryritykset, erityisesti muuntogeenista soijaa viljelevät maatalousjätit.

Julkisia menoja leikattiin, ja kymmeniä tuhansia työntekijöitä sanottiin irti. Sähkön ja kaasun tuet poistettiin, ja niiden hinta nousi 300 prosenttia. Vain kuudessa kuukaudessa miljoonat tippuivat köyhyyteen, ja Clacso-tutkimuslaitoksen mukaan nyt viidennes argentiinalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.

Macri maksoi Argentiinan vanhan velan myös niin sanotuille korppikotkarahastoille, joita vastaan Cristina Fernández oli taistellut vuosikausia.

Monet Macrin toimista ovat saaneet ankaraa arvostelua osakseen, ja Buenos Airesin kadut ovat täyttyneet mielenosoittajista. Hän on myös joutunut itse tutkinnan kohteeksi, kun niinsanotutPanaman paperityhdistivät hänet kahteen veroparatiisiyhtiöön.

Vasemmistosuuntaus oli reaktio menneeseen. Uudet punaiset ja vaaleanpunaiset johtajat etsivät tukea toinen toisistaan.

Agrentiinan presidentti Cristina Fernández on juuri äänestänyt presidentinvaaleissa marraskuussa 2015.
Agrentiinan presidentti Cristina Fernández on juuri äänestänyt presidentinvaaleissa marraskuussa 2015. Vaalit voitti oikeistolainen Mauricio Macri.Juan Roncoroni / Epa

Etelä-Amerikan punakauden päättivät viimeistään Brasilian tapahtumat toukokuussa 2016.

Työväenpuolueen ote herposi äkisti, kun presidentti Dilma Rousseff pantiin viralta poliittisessa oikeusprosessissa. Hänen väitetään vääristäneen tietoja valtiontalouden tilasta.

Viraltapano on väliaikainen ja kestää korkeintaan kuusi kuukautta. Kukaan ei kuitenkaan vakavissaan usko, että samat senaattorit, jotka äänestivät viraltapanon puolesta toukokuussa, äänestäisivät syksyllä toisin.

Virkaatekevä presidentti Michel Temer panikin heti toimeksi työväenpuolueen saavutusten mitätöimiseksi. Hän lakkautti rotu- ja ihmisoikeusministeriön sekä naisasiaministeriön. Hän lanseerasi laajan yksityistämisohjelman ja mm. postin ja lentokenttien yksityistämistä suunnitellaan.

Radikaaleimpien toimiensa kanssa Temerin hallituksen uskotaan odottavan sitä, että Dilma Rousseffin viraltapanosta päätetään lopullisesti. Myöskään olympialaisten vuoksi kansalaisia ei haluta juuri nyt suututtaa leikkauslistoilla.

Dilma Rousseff ja Lula
Brasilian senaatti on juuri äänestänyt Dilma Rousseffin viraltapanon puolesta. Taustalla työväenpuolueen edellinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva.Antonio Lacerda / EPA

Mistä äkkikäännös johtuu? Latinalaisen Amerikan tuoreinta punaista tai vaaleanpunaista kautta kutsutaan usein postneoliberaaliksi kaudeksi. Ilmaisu on monimutkainen, mutta kertoo hyvin sen, minkälaisessa ajassa se syntyi.

Maanosan vasemmistolaiset sissiliikkeet oli nujerrettu väkivaltaisesti sotilasdiktatuurien voimin etupäässä 1970-luvulla, ja monessa maassa vainot jatkuivat vielä 1980-luvulle.

Alkoi vahva neoliberaali suuntaus: Valtionomaisuutta yksityistettiin ja ovet avattiin ulkomaalaisille yrityksille. Samaan aikaan maat velkaantuivat, ja kansainväliset rahoituslaitokset vaativat rakennemuutoksia.

Ne taas merkitsivät julkisten menojen leikkauksia, ja miljoonat köyhät löysivät itsensä suurkaupunkien laidoilla kasvavista slummien meristä. Lisäksi koko maanosaa vaivasi kolonialismin ajoilta jäänyt perintö: maailman suurimpiin kuuluva eriarvoisuus väestönosien välillä.

Vasemmistosuuntaus olikin reaktio menneeseen. Uudet punaiset ja vaaleanpunaiset johtajat etsivät tukea toinen toisistaan. Kauppaliitto Mercosur (Mercado Común del Sur) vahvistui, ja uusi poliittinen unioni UNASUR (Unión de Naciones Suramericanas) sai alkunsa. Perinteisestä poliittisesta ja taloudellisesta riippuvuudesta Yhdysvaltoihin haluttiin eroon.

Tämä kulminoitui Amerikkojen huippukokoukseen Argentiinan Mar del Platassa vuonna 2005. Siellä Latinalaisen Amerikan tuoreet johtajat kaatoivat Yhdysvaltojen ajaman vapaakauppasopimuksen, joka olisi ulottunut Alaskasta Tulimaahan.

Venezuelan Nicolás Maduro, Bolivian Evo Morales ja Nicaraguan Daniel Ortega Hugo Chavezin haudalla maaliskuussa 2016.
Venezuelan Nicolás Maduro, Bolivian Evo Morales ja Nicaraguan Daniel Ortega Hugo Chávezin haudalla maaliskuussa 2016.Miguel Gutiérrez / Epa

Alkoi ennennäkemätön Latinalaisen Amerikan maiden lähentymisen aikakausi, joka heijastui Yhdysvaltojen vastaisessa retoriikassa. Huippunsa tuo retoriikka saavutti syyskuussa 2006, kun Hugo Chávez kutsui YK:ssa (siirryt toiseen palveluun) Yhdysvaltojen presidenttiä George W. Bushia paholaiseksi.

Vasemmistolaista suuntaa ruokki öljyn ja muiden raaka-aineiden kuten soijan maailmanmarkkinahinnan nopea nousu. Vahva talouskasvu pönkitti vasemmistojohtajien asemaa.

Latinalaisen Amerikan ja Karibian talouskomission Cepalin mukaan vuosien 2003 ja 2012 välisenä aikana Latinalaisen Amerikan yhteinen talouskasvu oli yli neljä prosenttia. Öljyn hinta oli korkeimmillaan vuonna 2012 yli sata dollaria tynnyriltä.

Niin öljyn kuin muiden raaka-aineiden hinta on romahtanut parin vuoden aikana, ja samaa tahtia ovat romahtaneet Etelä-Amerikan maiden taloudet. Tuoreessa julkaisussaan (siirryt toiseen palveluun) Cepal ennustaa, että tänä vuonna talous supistuu 2,1 prosenttia.

Vallanpitäjät kaikkina aikoina ovat joutuneet vastuuseen talouden heikkenemisestä – sekä siitä osasta johon he ovat itse syyllisiä että siitä osasta, johon he eivät ole voineet vaikuttaa. Nyt se on merkinnyt äänestäjien käännöstä oikealle.

Myös Latinalaiselle Amerikalle ominainen korruptio on syönyt vasemmiston uskottavuutta. Erityisesti näin on käynyt Brasiliassa, missä valtiollisen öljy-yhtiönlaaja korruptiovyyhtion tullut lähelle työväenpuolueen johtoa.

Ennen vallankaappaukset tehtiin armeijoiden voimin ja Yhdysvaltojen tuella, nyt vaikutusvaltaisen poliittisen ja talouseliitin voimin.

Vasemmistosuuntaus on pelästyttänyt talouseliittiä, ja maanosan poliittista karttaa ovat muuttaneet Brasilian lisäksi muutamat muutkin johtajien syrjäytykset, joita osa asiantuntijoista kutsuu "pehmeiksi vallankaappauksiksi".

Vuonna 2009 sellainen tapahtui Hondurasissa, kun vasemmistolaisuuteen taipuvainen Manuel Zelaya syrjäytettiin.

Paraguayssa vasemmistosympatioistaan tunnettu pappi Fernando Lugo siirrettiin pois presidentin virasta kiistellyssä poliittisessa oikeudenkäynnissä vuonna 2012.

Latinalaisen Amerikan historia on täynnä vallankaappauksia. Ennen ne tehtiin armeijoiden voimin ja Yhdysvaltojen tuella, nyt vaikutusvaltaisen poliittisen ja talouseliitin voimin. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä tämä kertoo Yhdysvaltojen mielenkiinnon vähenemisestä Latinalaista Amerikkaa kohtaan.

Etelä-Amerikan poliittinen kartta onkin nyt piirrettävä uusin värein. Samalla Yhdysvallat on saamassa takapihaltaan uusia liittolaisia. Ainakin Argentiina voidaan jo lukea sellaiseksi.

Asiantuntijoiden mielipide vaihtelee siitä, kuinka pysyvä uusi, oikeistolainen suuntaus on. Monet katsovat sen olevan vain osa ikuista voimien ja vastavoimien välistä taistelua.

Haastattelut: CLACSOn johtaja Pablo Gentili, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mikael Wigell.

Muut lähteet: BBC Mundo, Brookings Institution, CEPAL, _CLACSO, El País, GlobalResearch, Página 12, O Globo, World Politics Review._