Suomalaiset silminnäkijät: Paniikki baarissa, hälytysajoneuvoja kaduilla

Lauri Korolainen kertoo nähneensä runsaasti hälytysajoneuvoja ja ihmetelleensä, mitä on tapahtunut. Matti Tanttari puolestaan kuvailee Marienplaz-aukion läheisessä baarissa syntyneen paniikin ammuskeluhuhun vuoksi.

Ulkomaat
Runsaasti poliisi- ja paloautoja.
Poliisi- ja pelastushenkilökuntaa ampumapaikan läheisyydessä.Felix Hoerhager / EPA

Suomalainen Lauri Korolainen vietti iltaa aivan Münchenin ammuskelupaikan läheisyydessä, Olympiapuistossa. Kotimatkallaan Tollwood-ulkoilmafestivaaleista Korolainen kertoo nähneensä paljon eri hälytysajoneuvoja menevän Olympiapuiston suuntaan.

– Ihmettelin, mistä on kysymys kunnes lopulta sain puhelimeni uutissovelluksen kautta tiedon, että ostoskeskuksessa ihan kivenheiton päässä on ampumistilanne, Korolainen kertoo.

Kaupunki on Korolaisen mukaan poikkeustilassa. Poliisi on pyrkinyt välttämään julkisia paikkoja ja koko joukkoliikenne on suljettu.

Korolainen kertoo kauppakeskusksen olevan suosittu ajanviettopaikka, sillä Münchenissä ei juuri muita kauppakeskuksia ole. Ampumistilanne tuli müncheniläisille täytenä yllätyksenä.

Paniikki baarissa

Münchenissä turistina ollut Matti Tanttari puolestaan kertoo, että Marienplatz-aukion läheisessä baarissa tuli yhtäkkiä joukkopaniikki. Hetkeä aiemmin oli ammuttu Olympia-kauppakeskuksessa. Levisi huhu, että Mareinplazin keskusaukion läheisyydessäkin olisi ammuttu.

– Ihmiset lähtivät pakoon, ja osa heittäytyi maahan. Minä tietysti muiden mukana, Tanttari kertoo.

Toinen ammuskelu osoittautui myöhemmin pelkäksi huhuksi. Tilanne on aukiolla normalisoitunut.

Tanttari kertoi olleensa päivää ennen Nizzan iskua Nizzassa ja nyt sitten Münchenissä. Hän on paalaamassa sunnuntaina Suomeen.