München päivä ammuskelun jälkeen – suomalaismies paikan päältä: "Ei kannata alkaa liikaa pelätä tai hysterisoida"

Münchenistä tavoitettu suomalaismies kertoo olleensa kauppakeskuksen läheisessä puistossa ammuskelun sattuessa. Järkyttävistä tapahtumista huolimatta tunnelma oli Münchenissä lauantaiaamuna miehen mukaan rauhallinen.

Ulkomaat
Poliiseja Karplatzin aukiolla Münchenissä 23. heinäkuuta.
Poliiseja Karplatzin aukiolla Münchenissä 23. heinäkuuta.Daniel Karmann / EPA

Lauantaiaamuna Münchenissä herättiin uuteen päivään ammuskelutapauksen jälkeen.

Münchenissä vaimoineen lomaileva suomalainen Pyry Takala kertoo, että ammuskelutapaus harmittaa ja järkyttää.

– Juuri kun ammuskelu alkoi, niin olimme Olympiapuistossa, joka sijaitsee aika lähellä tätä ammuskelupaikkaa. Kun olimme lähdössä sieltä pois, niin kuulimme hälytysajoneuvojen ääntä. Siinä vaiheessa emme kuitenkaan tienneet, mistä on kysymys, kertoo Münchenistä tavoitettu Takala lauantaiaamuna.

Kartta.
Suomalainen Pyry Takala oli Olympiapuistossa, kun aamuskelu tapahtui. Vasta hotellilla Takala huomasi, mitä oli tapahtunut.Google

Tilanne selkiytyi, kun Takala palasi hotellille ja luki uutiset.

– Pysyimme hotellilla loppuillan ja seurasimme uutisia. Meillä kävi hyvä tuuri siinä mielessä, että pääsimme juuri takaisin hotellille, ennen kuin julkinen liikenne pysähtyi. Meillä olisi ollut aika pitkä matka kävellä hotellille.

Julkinen liikenne keskeytettiin ampumistapauksen vuoksi useaksi tunniksi, ja se palautui ennalleen vasta aamuyöllä.

Uutisten myötä levollisempi mieli

Takala ei ole käynyt kaupungilla sen jälkeen, kun tieto ampumisista tuli. Takalan mukaan oman matkaseurueen tunnelma on kuitenkin rauhallinen.

– Ei täällä mitään paniikkitunnelmaa ole. Tänään varmaan päästään tarkemmin katsomaan millainen tunnelma kaupungilla on. Kyllä tämän aamun uutisten perusteella täällä voi olla levollisin mielin, kun yksityiskohdat alkaa olla selvillä ja ampuja on ollut yksin.

Viimeisten viikkojen aikana Euroopasta on uutisoitu synkkiä uutisia, kuten Nizzan isku ja junahyökkäys Würzburgissa Etelä-Saksassa.

Takalan mukaan matkalle lähtö ei varsinaisesti pelottanut, mutta kyllä viimeaikaiset uutiset ovat olleet mielessä.

– Vähän mietittiin ja vitsailtiin, että voisiko tämmöinen mahdollisuus olla. Eihän sitä tietenkään olisi uskonut, että tällainen tapaus sattuu juuri kun ollaan täällä. Huonoa tuuria tietysti, mutta onneksi meillä on kaikki hyvin.

Takalan mukaan loma jatkuu tapahtuneesta huolimatta normaalisti.

– Ei tällaisessa tapauksessa kannata alkaa liikaa pelätä tai hysterisoida. Normaalisti mennään tästä eteenpäin, mutta tietysti varovaisuutta noudatetaan ihan asiallisella tavalla.