1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Münchenin joukkosurma: Tämän tiedämme epäillystä ja tapahtumista

Saksalais-iranilainen mies ampui yhdeksän ihmistä hampurilaisravintolassa ja kauppakeskuksessa. Tapauksella ei ole poliisin mukaan yhteyttä Isis-järjestöön.

Ihmisiä ostoskeskuksen läheisyydessä Münchenissä ammuskelua seuranneena yönä 23. heinäkuuta. Kuva: Matthias Balk / EPA

Saksan Münchenissä ampuja on tappanut yhdeksän ihmistä ja itsensä. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut terrori-isku vaan joukkoammuskelu. Yle seurasi tapahtumia hetki hetkeltä.

Mitä tapahtui?

Ampuja avasi tulen McDonald's-hampurilaisravintolan asiakkaita kohti perjantai-iltana noin kello kuusi paikallista aikaa.

Pian hän ampui uudestaan vieressä sijaitsevassa Olympia-kauppakeskuksessa lähellä Olympiapuistoa.

Ihmiset juoksivat ja piiloutuivat pakokauhun vallassa. Poliisi aloitti valtavan operaation ampujan löytämiseksi.

Aluksi poliisi etsi kolmea ampujaa, mutta varmisti myöhemmin, että ampuja oli toiminut yksin.

Myöhemmin poliisi löysi ampujan kuolleena noin kilometrin päästä tapahtumapaikalta. Hän oli ilmeisesti ampunut itsensä.

Miehellä oli luvaton Glock-pistooli ja repussaan 300 patruunaa. Poliisi on myös kertonut, että yksi poliisi ampui hyökkääjää kohti.

Keitä uhrit ovat?

Ampuja surmasi yhdeksän ihmistä. Poliisin mukaan kuusi uhreista oli alaikäisiä. Kolme oli 14-vuotiaita ja kaksi 15-vuotiaita. Muut uhrit olivat iältään 17, 18, 19 ja 45.

Baijerin yleisradioyhtiö BR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) surmansa saaneista kaksi oli tyttöjä ja kuusi poikia tai nuoria miehiä. Heidän lisäkseen 45-vuotias nainen kuoli.

Uhrien kansallisuuksista tiedetään, että kolme oli turkkilaisia, kolme Kosovosta ja yksi kreikkalainen.

Yhteensä 27 ihmistä on sairaalahoidossa ammuskelussa ja sitä seuranneessa paniikissa saatujen vammojen takia. Kymmenen on loukkaantunut vakavasti.

Poliisin mukaan neljä ihmistä sai ampumahaavoja ja muut loukkaantuivat pakenemisen seurauksena. Osa haavoittuneista on lapsia.

Ulkoministeriön tietojen mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia.

Mitä tekijästä on tiedossa?

Poliisin mukaan hyökkäys ei näytä olleen terroriteko vaan "klassinen joukkoammuskelu".

Epäilty ampuja oli poliisin tietojen mukaan 18-vuotias mies, joka oli Saksan ja Iranin kaksoiskansalainen.

Hän oli syntynyt ja kasvanut Münchenissä, jossa hän myös opiskeli koulussa.

Poliisi ja Saksan tiedustelupalvelu eivät tunteneet epäiltyä ennestään. Mies oli saanut psykiatrista hoitoa, ja häntä oli hoidettu masennuksen takia.

Ampujalla ei ollut yhteyksiä Isis-järjestöön, eikä kotietsinnässä miehen kotiin ei löytynyt mitään järjestöön viittaavaa.

Itsemurhaviestiä ei myöskään ole toistaiseksi löytynyt.

Miten ihmiset ja valtionhallinto reagoivat?

Poliisi on tehnyt etsintöjä epäillyn kotona. Poliisi aikoo myös kuulustella ampujan lähipiiriä. Ampujan isää on Saksan median mukaan (siirryt toiseen palveluun) jo kuultu.

Tapahtumapaikka on avattu uudelleen yleisölle, mutta kauppakeskuksen myymälät ovat toistaiseksi suljettuja. Tunnelma Münchenissä oli aamulla kohtalaisen rauhallinen, Ylen haastattelema suomalaismatkustaja kertoo.

Liittokansleri Angela Merkel kutsui Saksan turvallisuusneuvoston koolle tapahtumien takia. Kokouksen jälkeen Merkel piti tiedotustilaisuuden, jossa ilmaisi osanottonsa uhrien omaisille ja sanoi viranomaisten tekevän kaikkensa suojellakseen ihmisten turvallisuutta ja vapauksia Saksassa.

Myös sisäministeri Thomas de Maizière puhui turvallisuusneuvoston kokouksen jälkeen toimittajille. Hänen mukaansa on vielä on liian aikaista yhdistää Münchenin ampujaa ja Norjan joukkosurmaajaa Anders Behring Breivikiä toisiinsa, vaikka poliisitutkinta on antanut merkkejä siitä, että ampuja olisi ollut kiinnostunut joukkosurmista.

Kuva: Google