Poliisitarkastaja: Suomessa estetään vuosittain noin neljästä kuuteen joukkoampumisuhkaa

Joukkoampumauhkien ennakointia on kehitetty viranomaisten yhteisellä valvonnalla. Poliisi varautuu uhkaan päivittäin.

Kotimaa
Timo Kilpeläinen
Poliisitarkastaja Timo KilpeläinenYle

Viranomaiset arvioivat pystyvänsä estämään Suomessa vuosittain noin neljästä kuuteen joukkoampumisuhkaa, kertoo poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta.

– Viranomaiset pitävät useita kymmeniä ihmisiä eriasteisessa valvonnassa, niin arjen elämässä kuin internetissäkin, Kilpeläinen kertoi Ylen iltauutisissa.

Yhteiskunnassamme on siis koko ajan olemassa huolestuttavasti käyttäytyviä yksilöitä, jotka ovat mukana esimerkiksi väkivaltaa ihannoivilla keskustelupalstoilla. Suomen tai Saksan kaltaisessa länsimaisessa vapaassa yhteiskunnassa joukkoampumisia ei kuitenkaan aina saada täydellisesti estettyä kansalaisille suotavan yksilönvapauden vuoksi. Uhkien arviointia on kuitenkin kehitetty.

– Suomessa ennakointisysteemiä on kehitetty tapahtuneiden koulusurmien jälkeen. Jos poliisi saa ennakkoon tietoja jonkun henkilön aikeista ampumahyökkäykseen, silloin siihen päästään puuttumaan, Kilpeläinen sanoo.

Saksan Münchenin ampuminen osui Norjan Utøyan saaren joukkosurman vuosipäivään.

– Joukkoampumisten vuosipäivät huomioidaan viranomaistoiminnassa, mutta me varaudumme tämän kaltaisiin uhkiin kyllä ihan joka päivä, Kilpeläinen sanoo.