Osatyökykyisille etsitään töitä Lappeenrannassa

Heikintalo etsii Lappeenrannassa työpaikkoja mielenterveyskuntoutujille. Etsinnässä on suorittavan tason työtä, kuten kevyitä toimistotöitä, keittiötöitä tai puutarhatöitä.

työpaikka (toimi)
Heikintalo Lappeenranta Eksote mielenterveys
Yle

Lappeenrannassa etsitään työpaikkoja mielenterveyskuntoutujille. Mielenterveyskuntoutujien klubitalon, Heikintalon kautta on tällä hetkellä työllistettynä neljä ihmistä ja noin parikymmentä ihmistä etsii työpaikkaa.

– Tavoitteena on, että henkilö voisi siirtymätyön avulla kuntoutua täyspäiväisesti työelämään, sanoo Heikintalon toiminnanjohtaja Lasse Koivumäki.

Heikintalo tarjoaa työnantajille melko riskittömän mahdollisuuden auttaa osatyökykyisiä ihmisiä palaamaan työelämään. Työpaikoille tarjotaan mm. tuuraaja mahdollisten poissaolojen varalle.

– Työnantaja perehdyttää Heikintalon ohjaajan työhön ja ohjaaja perehdyttää siirtymätyötä tekevän henkilön. Tarvittaessa ohjaaja tuuraa mielenterveyskuntoutujan poissaolot, Koivumäki kertoo.

Etsinnässä on osa-aikaisia suorittavan tason työpaikkoja esimerkiksi toimistoissa, keittiöillä tai puutarhoissa. Heikintalo järjestää syksyllä infotilaisuuden, jossa etsitään uusia työnantajia.