Uhanalainen iilimato auttaa yhä ihmistä paranemaan

Verijuotikas eli iilimato on kuollut Suomessa lähes sukupuuttoon, koska sen luontaiset elinympäristöt ovat käyneet harvinaisiksi. Iilimatoja käytetään kuitenkin edelleen sairaanhoidossa muun muassa haavojen hoitoon.

luonto
Lääkäri määrää iilimatohoidon sekä sen, kuinka montaa matoa hoidossa tarvitaan.
Natalia Morgunova

Uhanalainen iilimato eli verijuotikas saattaa yleistyä Suomen luonnossa, mikäli sen lääkinnällinen käyttö laajenee Euroopasta meille uudelleen.

– Vielä 1930-luvulla iilimatoja myytiin apteekissa lääkinnällisiin tarkoituksiin, jopa noin 100 000 iilimatoa vuodessa, sanoo Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti.

Tätä nykyä iilimatojen käyttö lääketieteellisenä hoitomuotona on vähäistä. Suomessa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myöntää erityislupia iilimatojen lääkinnälliseen käyttöön satunnaisesti.

Kansanperinne elää

Iilimatojen avulla on hoidettu ihmisiä kuitenkin satoja vuosia.

Verijuotikkaan syljestä erittyy hirudiinia, joka muun muassa estää verta hyytymästä. Suomessa iilimatoja käytetään terveydenhuollossa lähinnä haavojen hoitoon.

– Yliopistosairaalat ovat ajoittain hakeneet erityislupia iilimatojen käyttöön, mutta vain satunnaisesti, sanoo ylilääkäri Annikka Kalliokoski Fimeasta.

Kalliokosken mukaan myös muita kansanperinteestä kumpuavia biologisia hoitomuotoja on Suomessakin yhä käytössä. Esimerkiksi haavanpuhdistuksessa saatetaan biologisena keinona käyttää eläviä kärpäsentoukkia.

Veren kuppaaminen iilimatojen hommaa

Iilimadoille on edelleen kysyntää, Ari Karhilahti Turun yliopiston eläinmuseosta arvelee. Hänen mukaansa Euroopassa iilimatoja käytetään varsin yleisesti imemään verta. Tämä hirudoterapiana tunnettu luontaishoito on pitänyt pintansa, sitä käytetään etenkin hevosille nivelvaivoihin.

Suomessakin on hirudoterapiaa tarjoavia yrityksiä. Iilimatojen käytöstä ihmisiin ja palveluiden määrästä luontaishoidoissa on vaikea saada tietoja, koska Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ei valvo luontaishoitojen tarjoajia.

– Käsittääkseni iilimadoilla hoitaminen on Euroopassa tulossa suosioon. Kyllä sitä meilläkin taas saatetaan laajemmin kokeilla. Silloin verijuotikkaita varmasti on joku taas tuomassa meille luontoonkin, Ari Karhilahti arvelee.

Pysyvä kanta vain Lounais-Suomessa

Iilimatoja istutettiin aikanaan Suomen vesistöihin, mutta sittemmin kannat ovat heikenneet. Suomen Ympäristökeskuksen mukaan verijuotikas on nykyään uhanalainen ja erityisesti suojeltava.

Viime vuosina iilimatoja on havaittu Suomessa lähinnä muutamissa paikoissa Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla.

– Luontoharrastajat ovat ilmoittaneet havaintojaan Ahvenanmaalta, jossa näyttäisi olevan pysyvä kanta muutamassa prunnissa. Samoin Turun seudulla on pari pientä lätäkköä, joissa iilimatoja varmuudella on, Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti sanoo.

Verijuotikkaan eli iilimadon sekoittaa helposti hevosjuotikkaaseen, joka on ojissa ja lätäköissä tavallinen. Hevosjuotikas ei tee reikää eikä ime verta. Se on ulkomuodoltaan lähes samanlainen kuin iilimato.

Iilimadot katosivat veren puutteessa

Iilimadot tarvitsevat nisäkkäiden ja lintujen verta lisääntyäkseen. Verta ne saivat aikoinaan kosteikoissa, joihin esimerkiksi sorkkaeläimet kerääntyivät juomaan.

– Entisaikaan karja kävi laitumilta pluttaamassa lätäköissä, silloin iilimadot pääsivät imemään verta eläinten sorkista, Ari Karhilahti kuvailee.

Maatalouden muutos on yksi syy iilimatokannan harvenemiseen.

– Enää ei juurikaan ole sellaisia laidunlammikoita, joissa olisi lehmiä sorkkineen.

Verijuotikkaan kuppauksen on katsottu olevan hyödyllistä sekä iilimadolle itselleen että kupattavalle eläimelle.

– Sorkkaeläinten mahdolliset tulehdukset paranivat, kun iilimato imi niistä verta. Myös verenkierto hiussuonissa parani iilimadon imemisen jälkeen. Ja se auttoi pitkäksi aikaa, konservaattori Karhilahti kertoo.