1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tietojärjestelmät

Tampereen kaupungin verkkoyhteydet takkuavat

Ongelmia on ollut useissa eri tietojärjestelmissä maanantaina. Vikaa selvitetään parhaillaan.

tietojärjestelmät
Tietokoneen johtoja.
Jussi Lindroos / Yle

Tampereen kaupungin verkkoyhteyksissä on ollut ongelmia maanantaina aamupäivän aikana.

Ongelmat ovat näkyneet muun muassa kaupungin nettisivujen ja verkkokirjaston takkuamisena. Sivut ovat latautuneet hitaasti, eikä esimerkiksi verkkokirjastoon ole päässyt kirjautumaan.

Palvelupäällikkö Juha Haapamäen mukaan vikaa on ollut useissa ICT-palveluissa. Esimerkiksi potilastietojärjestelmät ovat kuitenkin säästyneet ongelmilta, kertoo Haapamäki.

Vikaa selvitetään parhaillaan. Tampereen kaupungilla on kaiken kaikkiaan noin 300 eri tietojärjestelmää.

Lue seuraavaksi