”Täysiä kuoppaa kohti ja ylös” – Suomen mestari haluaa tällä kaudella ylittää vähintään 5.60

”Seiväshypyssä yhdistyvät pikajuoksu ja telinevoimistelu”, toteaa tuore SM-kultamitalisti Tomas Wecksten. Rämäpäisyyden lisäksi lajissa pitää luottaa seipääseen – ja itseensä. 19-vuotias Wecksten pitää hallussaan kauden kotimaista kärkitulosta ja tavoittelee siihen petrausta.

urheilu
Tomas Wecksten kotikaupunkinsa Kotkan maisemissa.
Mari Pekkanen / Yle

Karhulan Urheilijoita edustava seiväshyppääjä Tomas Wecksten hyppäsi Kalevan kisoissa uransa kolmanneksi parhaan tuloksen 5.42 ja voitti Suomen mestaruuden.

– Kaikki sujui hienosti ja sää oli suosiollinen. 5.42 on tuloksena hyvä, mutta sinä päivänä olisi voinut mennä enemmänkin. Riman päällä on tilaa, Wecksten hymyilee.

19-vuotiaan Weckstenin hallussa on Suomen mestaruuden lisäksi myös kauden kotimainen kärkitulos 5.50. Wecksten yritti Kalevan kisoissa uutta ennätystään lukemista 5.60, mutta vielä tällä kertaa yritykset eivät onnistuneet.

– Pitäisi päästä riman päälle ja tehdä hypyt loppuun. Kalevan kisoissa yritykset olivat sellaista limboilua, kun käytin ensimmäistä kertaa minulle uutta seivästä. Eiköhän siitä hypyt tule, kun sen saan seuraavan kerran käyttöön, Wecksten pohtii.

50% pikajuoksua, 50% telinevoimistelua

Kilpailukaudella Tomas Wecksten harjoittelee 7-9 kertaa viikossa, peruskuntokaudella treenejä voi kertyä jopa 13 per viikko. Harjoitukset pitävät hyppäämisen lisäksi sisällään muun muassa voimaharjoittelua, nopeustreenejä ja telinevoimistelua.

– Laji on 50 prosenttia pikajuoksua ja 50 prosenttia telinevoimistelua, kyllä siinä saa aika paljon treenata.

Kyllä seiväs sen kestää, itse vaan pitää päästä mukaan.

Tomas Wecksten

Weckstenin mukaan laji vaatii hyppääjältä rämäpäisyyttä ja luottoa itsensä lisäksi seipääseen. Hyppyjä ei pidä miettiä liikaa.

– Siitä vaan täysiä kuoppaa kohti ja ylös. Kyllä seiväs sen kestää, itse vaan pitää päästä mukaan, Wecksten naurahtaa.

Tämän kauden tavoite on selvä: uusi ennätys 5.60 – tai parempi.

– 5.60 on varma. Ja jos hyvä päivä sattuu, niin miksei 5.70 menisi. Kaikki on kiinni siitä, miten hyppy ja korkeudet osuvat kohdalleen.

Uusi seivässukupolvi

Tomas Weckstenin mukaan suomalaisen seiväshypyn tulevaisuus näyttää valoisalta. Maassamme on kasvanut uusi seivässukupolvi, joka tekee uusia ennätyksiä toisensa perään.

Jos hyvä päivä sattuu, niin miksei 5.70 menisi.

Tomas Wecksten

– Nuorten tuleminen on seiväshypyssä älyttömän hyvällä tolalla. Lahjakkaita nuoria riittää vaikka kuinka paljon. On Wilma Murto (kauden paras 4.52), Niko Koskinen (5.37), Urho Kujanpää (5.30), Tommi Holttinen (5.27) ja Eetu Turakainen (5.10).

Samaan lahjakkaaseen joukkioon lukeutuu luonnollisesti myös Wecksten. Vuonna 2014 Wecksten oli Kalevan kisoissa viides, 2015 kolmas ja tänä vuonna tuli voitto. Marraskuussa 20 vuotta täyttävän Weckstenin tavoitteet ovat riman tavoin korkealla.

– Jos ensi vuonna lähden Kalevan kisoihin, niin toinen voitto ja oma- tai Suomen ennätys on tavoitteena. Olisi siistiä tehdä siellä Suomen ennätys, Wecksten hymyilee.

Seiväshypyn Suomen ennätys 5.82 on Jani Lehtosen nimissä vuodelta 1993.

Kuuntele Tomas Weckstenin haastattelu täältä.