Inarissa pääsee seuraamaan sotasairaalan kaivauksia

Inarissa toisen maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella järjestettävillä arkeologisilla kaivauksilla on useita yleisölle avoimia tilaisuuksia ensi viikolla. Kaivauksia voi tulla seuraamaan paikan päälle tiistaina ja torstaina. Tutkijat myös tallentavat yleisön tarinoita paikallisesta sotahistoriasta.

Sápmi
Auton raato vanhalla saksalaisella sairaala-alueella Inarissa
Eerika Koskinen-Koivisto / Helsingin Yliopisto

Lapin synkkä kulttuuriperintö -projekti ja saamelaismuseo Siida järjestävät yleisökaivaukset toisen maailmansodan aikaisella saksalaisten sairaala-alueella Inarissa 1.–5. elokuuta. Projektia vetävät saamelaismuseon kanssa Helsingin ja Oulun yliopistot. Kaivauksille osallistuu tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi vapaaehtoisia kaivajia, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan ennalta.

Helsingin yliopiston arkeologi Oula Seitsonen sanoo saamelaismuseo Siidan sivuilla (siirryt toiseen palveluun), että toisen maailmansodan sairaala-alueita ei ole aiemmin tutkittu arkeologisesti Suomessa, eikä muualla Euroopassa. Kaivauskohteen mailla on hänen mukaansa hoidettu saksalaisten sotilaiden lisäksi Inarin kyläläisiä.

Yleisö pääsee tutustumaan kaivauksiin kahtena päivänä. Lisäksi iltaisin järjestetään arkeologista kenttätyötä käsitteleviä luentoja ja yleisötilaisuus, jonka aikana tallennetaan Inarin alueen sotahistoriaa ja siihen liittyviä tarinoita sekä kyläkierros Inarin kirkonkylän sotahistoriallisille kohteille.

Luennoitsijoiden joukossa on kaksi taistelukenttien ja konfliktien tutkimukseen erikoistunutta brittitutkijaa. Yleisötilaisuudet ovat ilmaisia eikä erillistä ilmoittautumista tarvita.