Näkökulma: H2Ö haki uusia standardeja festivaaleille

Ruissalon telakalla viikonloppuna järjestetty festivaali loi katsauksen siihen mitä kaikkea voi kokea parissa päivässä, kun miljöö on oikea ja ihmiset ovat yhdessä nähneet vaivaa.

mietiskely
Talon kylkeen heijastetaan värikästä kuviota.
Tuukka Pasanen / Yle

Enemmän kuin festivaali. Se tulee mieleen viimeistä kertaa Turun Ruissalossa järjestetystä H2Ö:stä edelleen, vaikka on jo keskiviikko. Mieleen tulee myös se, kuinka paljon enemmän moni jo nyt erinomainen festivaali Suomessa voisi olla. H2Ö on tai oli suunnannäyttäjä.

Viikonloppuna järjestetty tapahtuma oli kokonaistaideteos itsessään. Talkoolaisia ja festivaalia rakentamassa olleen väen ja työn määrä oli nähtävissä joka puolella aluetta.

Ruissalon telakan monimuotoinen rakennuskanta oli hyödynnetty ja koristeltu viimeisen päälle. Välillä tuntui, että jokainen kulma ja jokainen tila oli saanut oman dekoratiivisen kosketuksensa – minne tahansa kääntyi katsomaan, niin edessä näki joko jonkin taideteoksen tai valosuunnittelullisen yksityiskohdan.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että joku näyttää hyvältä. Kyse on siitä, että kun näkee kuinka paljon vaivaa on nähty jonkin paikan kauniiksi laittamiseen, se välittyy – ja usein se välittyy hymynä ihmisten kasvoilla. Musiikkifestivaalista voi tehdä niin paljon enemmän.

Samaa asiaa eli yhteishengen luomista loi festivaalivieraiden mahdollisuus osallistua myös alueen ilmeen rakentamiseen taikka hetken hengähdykseen taidetyöpajojen tai kokeilevan taideohjelman kautta. Se, jos mikä, oli festivaalin suola. Ja tarjonta oli kattava – teoksia tai työpajoja oli festivaaleilla yli 40 taiteilijalta.

Kuolema ei ole niin traaginen asia kuin mitä me ihmisinä helposti ajatellaan.

Anni Puolakka

Meditaatiolla vapaaksi peloista

Meditaatiosta ja mindfullnessista puhuttaessa monella saattaa nousta karvat pystyyn, kun toiset taas vannovat niiden nimeen. Meditaatio on kuitenkin tuhansia vuosia vanha metodi, jolla pyritään rauhoittamaan mieltä, rakentamaan keskittymiskykyä ja yleistä hyvinvointia hieman meditaatiosta riippuen.

Rotterdamissa ja Helsingissä opiskelleen taiteilija Anni Puolakan meditaatioteos tapahtui kahdestaan Puolakan kanssa teltassa, joka oli sijoitettu erään satamarakennuksen sisään puulavereille, jotka olivat lähes veden päällä.

Festivaalien yleensä ollessa hektistä juoksemista, olikin kiinnostavaapysähtyä keskellä päivää silmät kiinni teltassa, kuunnella vieressä olevan ihmisen rauhoittavaa ohjeistusta ja työntää festivaalin taustahälinä etäälle. Ohjeistetun meditaation lopuksi korvien päälle asetettiin kuulokkeet, joista pauhasi vapauttavalta kuulostavaa death metalia.

Naisen kasvot.
Anni Puolakka.Tuukka Pasanen / Yle

Puolakka näkee meditaation mahdollisuutena vapautua ainakin hetkellisesti peloista ja nykyajan hektisestä maailmasta.

– Esimerkiksi tässä teoksessa luovutaan kuolemanpelosta. Kuolema ei ole niin traaginen asia kuin mitä me ihmisinä helposti ajatellaan, vaan siinäkin on kyse siitä, että meidän kehossa olevat materiaalit muuttaa muotoaan, kun kuollaan. Me ei tiedetä miltä se tuntuu ja kaikki tuntematon ja arvaamaton pelottaa ihmisiä, että voiko sen jälkeen kokea vielä jotain.

Puolakka tunnistaa ihmisten ennakkoluulot meditaatiota kohtaan, sillä sana itsessään yhdistetään usein juuri henkisiin traditioihin. Puolakka näkee kuitenkin, että meditaation voi nähdä aivojen lihasharjoituksena.

– Meditaatiosta voi olla paljon hyötyä ihan tekniikkana – lihastreeniä aivoille. On se sitten soittimen soittamista, matematiikan laskemista tai meditaatiota, niin kaikki säännöllinen tekeminen vaikuttaa meidän aivoihin. Siihen voi suhtautua sillä tavalla ei-mystisesti.

Virtuaalitodellisuudella ihmiset yhteen

Virtuaalinen todellisuus on tekemässä kovasti tuloaan monellakin sektorilla. H2Ö:ssä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan Turun Taideakatemiassa opiskelevan Lauri Tujulan virtuaalitodellisuudessa pelattavaa installaatiota, eräänlaista veneilysimulaattoria nimeltään Saari.

Tujula näkee virtuaalisen todellisuuden tulevan kovaa, mutta miten taide, ”VR” ja pelaaminen kohtaavat, on vielä hämärän peitossa.

– On nähnyt kaikenlaisia kokeiluja mitä jengi on tehnyt, mutta sellaisia varsinaisia ”taidetaide”-juttuja ei ole päässyt vielä kunnolla kokeilemaan. Luulen, että niitä alkaa tulla tässä seuraavan parin vuoden aikana aika paljon lisää.

Henkilö virtuaalilasit päässään.
Lauri Tujulan "Saari".Tuukka Pasanen / Yle

Peleistä ja tietokoneista saatetaan ajatella, että ne eristävät ihmisiä enemmän näyttöjen ääreen. Tujula puolestaan toivoo, että virtuaalinen todellisuus voisi itse asiassa tuoda ihmisiä yhä enemmän yhteen.

– Toivon, että VR voisi tuoda mukanaan yhteisöllistä hengaamista ystävien kanssa. Sellainen paikka, jossa voisi olla yhdessä kavereiden kanssa, vaikkei fyysisesti olisikaan samassa paikassa. Että jos vaikka kaveri on Berliinissä, itse on täällä ja kolmas vaikka Ivalossa, niin olisi kuitenkin olemassa tavallaan yhteinen tila.

Valon keinoin silmänruokaa yleisölle

H2Ö:n festivaalialue oli valaistu erilaisten valonlähteiden voimin. Käytössä oli neonvaloja, hehkulamppuja, ison pinnan projisointia, värejä, peilipalloja ym. ratkaisuja.

Valosuunnittelusta vastaava – paraikaa myös Turun kaupunginteatterille teosta tekevä – Ada Halonen kuuluu H2Ö:n luovaan ytimeen. Halosen vetämä valoryhmä toteutti festivaalin visuaalisen ilmeen, joka pimeän laskeuduttua loi ainutlaatuisen tunnelman telakka-alueelle.

Haloselle valosuunnittelu yhdistelee kuvataidetta, visuaalista kieltä ja livenä toteuttamisen mahdollisuuksia. Halosen mielestä on kiinnostavaa miten ihmiset näkevät valon eri tavoin.

– Kaikilla on omat silmät ja ihmiset huomaavat eri lailla asioita. Tämä on esimerkiksi ihana festivaali, kun täällä ihmiset tulevat hypettämään ja kiittelemään ja fiilistelemään.

Nainen pitelee silmiensä edessä pieniä esineitä.
Ada Halonen.Tuukka Pasanen / Yle

– Olen aika analoginen ihminen. Kyllä konventionaalinen valo viehättää ja tekniset rajoitukset voivat usein olla todella mielenkiintoisia. On joku tietynlainen työkalu, jolla ei voi tehdä kaikkea.

Haloselle tekniikan mahdollisuuksien rajaaminen avaa ovet taiteelliselle suunnittelulle. Jos kaikki mahdollisuudet olisivat auki, olisi vaikeampi lähteä rakentamaan ratkaisuja.

– Koen, että jos mulla on esimerkiksi jokin vanha lamppu, jossa on yksi efekti, niin rakennan muun sen ympärille niin, että käytän hyväkseni sen tarjoamat mahdollisuudet parhaalla mahdollisella tavalla. Se on mielenkiintoista. Sellaista ongelmanratkaisua.