Seksuaalirikoksia ilmoitettiin alkuvuonna Helsingissä selvästi aiempaa enemmän – Poliisi: taustalla julkinen keskustelu

Seksuaalirikoksista ilmoitetaan nykyisin poliisille aiempaa matalammalla kynnyksellä, mutta silti moni tapaus ei päädy koskaan tilastoihin ja tekijä edesvastuuseen. Ilmoitusten perusteella ulkomaalaisten osuus seksuaalirikosten epäiltynä tekijänä on noussut huomattavasti.

Kotimaa
Masennuskuvitus.
Yle

Raiskauksista ja seksuaalisista ahdisteluista tehdään yhä enemmän ilmoituksia poliisille Helsingissä.

Poliisin tilastojen mukaan vuoden alkupuoliskolla ilmoituksia sekä raiskauksista että seksuaalisesta ahdistelusta on tullut useita kymmeniä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Raiskausilmoituksia on ollut tänä vuonna 115, mikä on 45 tapausta enemmän kuin vuosi aikaisemmin. Seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin tilastoihin 71, siinä missä luku oli vuosi sitten 18.

Komisario Teemu Kruskopfin mukaan ihmisten kynnys ilmoittaa seksuaalisesta ahdistelusta viranomaisille on laskenut. Uudenvuoden yönä Kölnissä Saksassa runsaasti mediahuomiota herättäneiden ahdistelutapausten ansiosta yhä useampi ahdistelu tulee Suomessakin poliisin tietoon asti, Kruskopf sanoo.

– Ahdistelutapauksien saama julkisuus näkyy tilastoissa. Poliisi on myös itse tiedottanut, että ihmiset tulisivat ilmoittamaan kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Kruskopf muistuttaa, että kyse on myös piilorikollisuudesta, eli siitä, että suuri osa rikoksista ei kantaudu koskaan poliisille asti.

– Paljon jää varmasti raportoimatta syystä tai toisesta. Määriä on vaikea lähteä arvioimaan.

Ulkomaalaisten osuus ilmoituksissa lähes tuplaantunut vuodessa

Kaikkien Helsingissä ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä on noussut 30 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

Ulkomaalaisten epäiltyjen osuus kaikista seksuaalirikosilmoituksista oli tammi–kesäkuun aikana 43,9 prosenttia. Vuoden takainen luku oli 24 prosenttia.

– Näiden tilastojen perusteella ei ole mahdollista sanoa, kuinka kauan henkilöt ovat olleet maassa, eli emme tiedä, millainen osuus esimerkiksi turvapaikanhakijoilla on tilastossa, Kruskopf sanoo.

Joulukuussa 2015 Helsingissä oli poliisin mukaan niin sanottu puskaraiskauspiikki. Poliisin mukaan myöhemmät tilastot eivät anna tilanteesta enää yhtä selvää kuvaa.

– Ei ole mahdollista vetää johtopäätöstä, että puskaraiskauksissa olisi vieläkin piikki, Kruskopf selventää.

Tehostettu automaattivalvonta puree

Tilastojen mukaan kaikkien Helsingin poliisin tietoon tulleiden rikoksien määrä on noussut reilulla yhdeksällä prosentilla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Ylikomisario Pekka Höök kertoo, että rikollisuuden määrä ei ole vuodessa varsinaisesti noussut näin voimakkaasti. Lukujen taustalla on etenkin liikenteen automaattivalvonnan tehostaminen, jonka ansiosta tien päällä tapahtuneet rikkeet tulevat helpommin poliisin tietoon.

– Rikollisuus ei niinkään ole välttämättä lisääntynyt, vaan se on tullut paremmin näkyväksi. Tilastoissa on aina muuttuvia tekijöitä, mutta kyllä tällainen johtopäätös on mahdollista tehdä, Höök kommentoi.

Kameratolppien eli peltipoliisien ja automaattivalvonta-autojen ansiosta entistä useampi kaasukalja on saanut kevään aikana kotiinsa ainakin huomautuksen.

Yksittäisistä liikennerikoksista eniten lisääntyivät kulkuneuvon kuljettamiset oikeudetta. Rattijuopumusten kokonaismäärä kasvoi lähes kuudella prosentilla.

Helsingin liikenteessä ei tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta tammi–kesäkuun aikana. Viime vuoden ensimmäiset kuusi kuukautta vaativat viisi kuolonuhria.

Nettipetokseen törmää yhä useampi

Petosrikokset ovat tyypillisimmillään internetissä tapahtuvia myynti- ja tilauspetoksia. Ilmoitukset petosrikoksista ovat kasvaneet tänä vuonna 30 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Kevään aikana murtoilmoituksia oli 36 enemmän kuin keväällä 2015. Poliisi kertoo, että iso osa asuntomurroista on niin sanottujen liikkuvien rikollisryhmien tekemiä. Siinä missä asuntomurrot lisääntyivät, ilmoituksia taskuvarkauksista oli 724 vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan, jolloin pitkäkyntisen ilmoitettiin vieneen omaisuutta 3 350 ihmiseltä Helsingissä.

– Meillä on siviilivaatteissa työskenteleviä poliiseja partioimassa alueilla, joissa taskuvarkauksia yleensä tehdään. Teemme myös tiiviisti yhteistyötä kaupungin, Helsingin seudun liikenteen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Näillä keinoin taskuvarkauksien määrää on saatu vähennettyä, rikosylikomisario Kari Niinimäki toteaa.