1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. häät

Aviomies valittiin puukon koon mukaan – piti sopia tytön tuppivyöhön

Nykypäivän häät jäävät 1900-luvun häiden varjoon. Jopa kolmi- tai nelipäiväiseksi paisuneita hääjuhlia saatettiin valmistella vuoden päivät. Monivaiheisessa prosessissa puhemiehen rooli korostui, ja juhlaa vietettiin useilla eri kokoonpanoilla.

häät
Hääpuhuja Kainuun museossa.
Terhi Marjakangas / Yle

Naisen mieli on arvaamaton. Kielteisen vastauksen kosintaan voi saada moninaisista syistä. Vielä 1900-luvun alussa tyttö saattoi hylätä sulhasehdokkaan, jos tämän puukko ei sopinut tytön vyöllänsä kantamaan tuppivyöhön. Perinne on Kainuun alueen erikoisuus, mutta muuallakin sitä on harrastettu, tosin vähemmän.

– Nuorilla naisilla tai tytöillä oli vyöllään tyhjä tuppi ja tiettynä sunnuntaina he menivät kaason kanssa tyhjä tuppi mukanaan kirkolle. Kaaso kuulutti, että tyttö on tullut kosittavaksi, ja jos joku poika huomasi mielenkiintoisen tytön, hän saattoi kokeilla puukkoaan tuppeen, kertoo vanhasta kosimisperinteestä maakunta-amanuenssi Ulla Härkönen Kainuun museosta.

Viikon päästä kosinnasta poika meni tytön kotiin katsomaan, onko kosinta hyväksytty vai onko vastaus kielteinen.

– Jos puukko oli pirtin peräseinällä, oli vastaus hyväksytty. Jos taas poika löysi puukon ovenpielestä tai porstuan seinältä, oli vastaus valitettavasti kielteinen, Härkönen jatkaa.

Jos puukko oli pirtin peräseinällä, oli vastaus hyväksytty.

Ulla Härkönen

Yleisimpään kosintatapaan on kuulunut se, että kun toisiinsa ihastunut pari oli tutustunut tarpeeksi hyvin, suuntasi poika puhemiehen kanssa kosintaretkelle tytön kotiin. Laukku täynnä eväitä, kahvia, sokeria ja viinaa poika lähti tytön kotia kohti, vaikka vastauksesta ei ollut varmuutta. Kielteisen vastauksen saanut palasi kotiin tyhjin käsin. Jos vastaus oli myönteinen, pari lähti kuulutuksiin pappilaan.

Kuulutuksille mentiin yleensä syksyllä Mikkelinpäivän ja kekrin välillä. Morsiamella oli sitten aikaa tehdä talven aikana hääanteja, ja keväällä oli häät, Härkönen valottaa historiaa.

Hääannit eli häälahjat olivat useimmiten vaatteita ja liinavaatteita.

Yhdet häät, neljät juhlat

Kevät oli Kainuussa yleisin häiden aika, koska silloin kauempaakin tulevat sukulaiset pystyivät tulemaan häihin hyvien hankikelien aikaan. Kesän työkiireet estivät kesähäiden vieton.

– Häät sujuivat perinteisen kaavan mukaan: sulhanen tuli hakemaan morsianta tämän kotoa. Siellä järjestettiin ensin lähtiäiset, seuraavana päivänä käytiin pappilassa vihillä, ja sitten mentiin sulhasen kotiin viettämään varsinaista hääjuhlaa, Härkönen luettelee.

Erikoista näissä pitkän kaavan mukaan vietetyissä häissä oli se, että suvut eivät kohdanneet toisiaan. Naittajaiset ja lähtijäiset vietettiin morsiamen kotona tämän suvun kesken, ja varsinaisessa hääjuhlassa edustivat sulhasen sukulaiset.

Morsian tarjosi häitä seuraavana aamuna vieraille huomenpikarin.

Ulla Härkönen

Nykypäivän häiden tapaan 1900-luvun alun häissä syötiin ja juotiin hyvin sekä tanssittiin, yleensä pelimannimusiikin tahtiin.

Ensimmäisen aamun koittaessa hääjuhlan jälkeen oli Kainuussa tapana tarjota häävieraille huomenpikari.

– Morsian tarjosi häitä seuraavana aamuna vieraille huomenpikarin, joka tehtiin niin, että sekoitettiin lämmintä vettä ja sokeria ja laitettiin joukkoon joko rommia tai konjakkia.

30-luvulla laahus, 60-luvulla mini

Yhdessä asiassa 1900-luvun alkupuolen ja tämän päivän häät ovat yhteneväiset: kauneudesta ei tingitty sen jälkeen, kun mustan hääpuvun käyttö lopetettiin 1800-luvun lopussa. Muotivirtaukset sekä taloustilanne ovat vaikuttaneet kulloisenkin ajan muotiin, mutta valkoisen hääpuvun yleistyttyä 1900-luvun alkupuolella on kunkin aikakauden pukeutumiseen liittynyt tunnusomaisia piirteitä. Morsiuspuvut alkoivat erota tavallisesta muotipuvusta 1930-luvulla.

1930-luvulla suosittiin aika yksinkertaista pitkää ja kapeaa häämekkoa, jossa oli usein pitkä laahus. Sota-aikaan oli melko vaikea saada mitään hääpukua, joten aika monella oli käytössä lottapuku, Härkönen kertoo.

Hääkuvia Kainuun museolla.
Eri vuosikymmenet näyttäytyvät häämuodissa vahvasti. Morsiuspuvut alkoivat erota tavallisesta muotipuvusta 1930-luvulla. Terhi Marjakangas / Yle

1950-luvulla puolestaan suosittiin hyvin kapeavyötäröisiä, leveähelmaisia mekkoja. Mekossa oli lyhyt huntu. 1960-luvulla moni meni naimisiin minimekossa. 1970- ja 1980-luvuilla palattiin taas runsauden maailmaan ja pukeuduttiin röyhelöihin.

Huntua alettiin käyttää samoihin aikoihin kuin valkoista hääpukua. Huntu kertoi morsiamen puhtaudesta ja suojasi pahoilta hengiltä.

Iän kaiken sulhasen osana on ollut tyytyminen mustaan pukuun – ja morsiamen päätökseen, vietetäänkö häitä ollenkaan.

Lue seuraavaksi