Paula Vesalalle Juha Vainio -palkinto

Muusikko Paula Vesala on saanut vuoden 2016 Juha Vainio -sanoittajapalkinnon. Kuudentuhannen euron arvoinen tunnustuspalkinto luovutettiin Vesalalle Kotkan Meripäivien yhteydessä torstaina.

Kotimaa
Paula Vesala
Paula VesalaTimo Korhonen / AOP

Juha Vainion Rahaston 6 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto on myönnetty Kotkan Meripäivien yhteydessä Paula Vesalalle. Paula Vesala, 34, on tullut tunnetuksi PMMP -yhtyeestä, mutta nykyään hän tekee soolouraa nimellä Vesala. Paula Vesala on tehnyt tekstejä myös muiden artistien esitettäväksi.

– Vesala on monipuolinen laululyyrikko ja musiikin tekijä. Hänen teksteihinsä mahtuu laaja kirjo elämää, tunnelmia ja ihmiskohtaloita. Hän on tuonelan lauttojen vakiovieras, mutta yhtä lailla nuoruuden juovuttavien vuorokausien tarkkasilmäinen tallentaja, perustelee palkintoraati valintaansa.

– Paula Vesalan merkitystä suomipopin roolimallina ei voi vähätellä, mutta se ei ollut palkintoraadin painavin syy palkita häntä. Juha Vainion säätiön hallituksen jäsenet haluavat ojentaa palkinnon Vesalalle kiitokseksi siitä, että hänen tekstinsä nostavat rimaa ja avaavat uusia ikkunoita suomalaisessa laululyriikassa. Siitä hyötyvät tasapuolisesti niin miehet kuin naiset, niin laulujen kuulijat kuin niiden tekijätkin, palkintoraadin perusteluissa kerrotaan.

Juha Vainion Rahasto on jakanut aiemmin 25 tunnustuspalkintoa ansioituneille kotimaisille lauluntekijöille ja sanoittajille. Paula Vesala on viides nainen, joka saa Juha Vainio -palkinnon.

Tähän mennessä sanoittajapalkinnon ovat saaneet muun muassa Juice Leskinen, Hector, Gösta Sundqvist, J. Karjalainen, Ismo Alanko, Maija Vilkkumaa ja viime vuonna Pelle Miljoona. Vuonna 1990 perustettua Juha Vainion Rahastoa hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry.