1. yle.fi
  2. Uutiset

Levää on nyt runsaasti Suomen vesissä

Sinilevähavainnot rannikolta ja järviltä ovat lisääntyneet viime viikosta. Järvien havaintopaikoista 18 paikalla on havaittu runsaasti tai erittäin runsaasti leväkukintoja.

Kotimaan uutiset
Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta 2016.
Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta 2016.Rajavartiolaitos

Sinilevähavainnot sekä merellä että järvissä ovat lisääntyneet viime viikosta, tiedottaa Suomen ympäristökeskus.

Suomen lounaisilla avomerialueilla eli Selkämeren eteläosissa, Saaristomerellä, Suomenlahden länsiosissa ja Itämeren pääaltaan pohjoisosissa on runsaasti levää veteen sekoittuneena ja paikoin myös pintakukintana.

Sinilevien määrä on yleensä huipussaan Itämerellä heinä-elokuun vaihteessa. Meriveden pintalämpötila Suomen merialueilla on nyt noin 16-20 astetta.

Myös järvillä sinileväesiintymät ovat selvästi lisääntyneet edellisiin viikkoihin verrattuna. Järvivesien lämpötilan nousu 18-22 asteeseen suuressa osassa maata yhdessä tyynen sään kanssa on edesauttanut levän lisääntymistä.

– Levää havaitaan nyt ajankohtaan nähden keskimääräistä enemmän, kertoo limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta.

Runsaita sinilevien pintakukintoja on havaittu 13 havaintopaikalla. Kukinta oli erityisen runsasta viidellä havaintopaikalla. Esiintymät ovat pääosin Etelä-Suomessa sekä Kuopion lähivesillä ja Kainuussa.

Myös suopursuruostesienen itiöitä on havaittu Järvi-Suomen alueella. Lautat ovat ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia. Suopursuruostesieni on terveydelle vaaratonta.

Suomen ympäristökeskus muistuttaa, että veden käyttöä on aina syytä rajoittaa, jos vedessä on silmin havaittavissa sinilevää. Runsasleväisissä vesissä uimista kannattaa myös välttää. Runsaasta sinileväesiintymästä kannattaa ilmoittaa kunnan terveystarkastajalle.

Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta 2016.
Sinilevälauttoja Suomenlahdella Hangon lounaispuolella. Kuva on otettu 25. heinäkuuta.Rajavartiolaitos
Lue seuraavaksi