Vielä ehtii: Sääksikamera seuraa lintuperheen pesää livenä sunnuntaihin asti

Luontokuvaaja Juha Taskisen pystyttämä kamera kuvaa sääksiperheen elämää harvinaisessa kivenlohkareen päälle tehdyssä pesässä.

luonto
Sääksikamera.
Viime kuunvaihteessa suljettua sääksikameraa katsottiin reilusti yli 40 000 kertaa. pukkistream.net

Sääksilintuperheen elämään pääsee kurkistamaan vielä tämän viikon loppuun, kun kunnes pesää kuvannutSääksikamera (siirryt toiseen palveluun)sammuu.

Luontokuvaaja Juha Taskinen pystytti kameran sääskipesän viereen WWF:n suositun #norppaliven (siirryt toiseen palveluun) jälkeen. Taskinen auttoi WWF:ää saimaannorppien kuvausjärjestelyissa ja lainasi samaa kameraa kuvatakseen.

Taskisen mukaan Sääksivideota on katsottu reilusti yli 40 000 kertaa, ja aktiivisia seuraajia on ollut joitakin satoja. Sääksikamera on jäänyt kauaksi parin miljoonan katsojan Norppalivestä, mutta tarkoitus ei ole ollutkaan kilpailla WWF:n tempauksen kanssa.

– Halusin tehdä tämän ihmisten iloksi ja tehdä sääksiä tunnetuksi, Taskinen kertoo.

Taskisen mukaan Sääksikamera on saanut kehuja, mutta myös huolestuneita kommentteja on tullut esimerkiksi silloin, jos linnut ovat olleet muualla tai levänneet huohottaen helteen takia.

– Toisinaan ihmiset rinnastavat lintujen elämää omaan perhe-elämäänsä, eli huolestuvat heti, jos jotakin poikkeuksellista tapahtuu. Mutta luonnossa on omat lakinsa, eikä lintujen elämä ole aivan samanlaista kuin meidän, Taskinen sanoo.

Luontokuvaaja Taskinen on seurannut Saimaalla sijaitsevalla Linnasaaren kansallispuistossa asuvia eläimiä jo 40 vuotta. Hän muistaa, että 15 sitten sääksiperhe pesi siirtokivilohkareen päälle, mikä on harvinaista, sillä yleensä sääkset pesivät puussa. Hän arvelee, että viisihenkisen sääksiperheen emopari on sama, joka teki pesän.

Syyskuussa emolinnut muuttavat läntiseen Afrikkaan ja poikaset Välimeren maihin. Vielä on muutama päivä seurata muuttolintuja.

– Kaksi kertaa kameraan on osunut ulostepommi, ja hämähäkinseittejä näyttää jääneen kameraan, joten kuva on hieman sumea, Taskinen kertoo.