Rippikoululaisen mielessä on naimisiinmeno ja kummius

Perinteinen rippikoululeiri on edelleen suosittu juttu. Yhdessäolo ja tekeminen muodostavat pysäyttävän kokemuksen, jota vaalitaan pitkään. Isosena leirihengen pääsee kokemaan uudestaan.

konfirmaatio (kirkolliset toimitukset)
Jasper Jääskeläinen viettää taukoa riparilla.
Rippikoululainen Jasper Jääskeläinen heitteli tauolla amerikkalaista jalkapalloa.Susanna Vilpponen / Yle

Aurinko paistaa, pingispallo pomppii ja beach volley -peli on täydessä käynnissä. Meneillään on tietenkin rippikoululeirin tauko, jolloin päästään huilaamaan hetkeksi tiiviistä opetuksesta ja ohjelmasta. Pokemoneja ei käydä etsimään, vaan yhdessä tekeminen nousee tärkeämmäksi, kun 42 riparilaisen leiri on puolivälissä Mikkelin Susiniemessä.

Pingiksen pelaaminen on ripareilla suosittu juttu.
Susanna Vilpponen / Yle

Riparilaisia yhdistää vuodesta toiseen sama ainutlaatuinen yhteishengen kokemus, jota tullaan hakemaan myös myöhemmin isosen roolissa.

– Tykkäsin omasta riparista paljon ja halusin kokea toista näkökulmaa, että millaista olisi olla isosen roolissa, ensimmäistä kertaa isosena oleva Aurora Korhonen sanoo.

Kahden vuoden isoskoulutuksessa opiskellaan, miten olla hyvä isonen.

– Täytyy osata olla leiriläisten kaveri, mutta myös mallin näyttäjä, Korhonen selventää.

Riparin isoset Elli Pölhö ja Aurora Korhonen
Isoset Elli Pölhö ja Aurora Korhonen halusivat kokea leirihengen uudestaan.Susanna Vilpponen / Yle

Roolimallina olo yli 40 hengen ryhmälle on iso ponnistus. Tavallista suurempi ryhmä on erilainen hallittava myös isosen perspektiivistä.

– Näin ison ryhmän kanssa on haasteellista, että kaikki tulee huomioitua. Ei voi luottaa siihen, että kyllä he kaikki tässä pyörivät, vaan siihen tulee keskittyä pienempää ryhmää enemmän, Elli Pölhö kertoo.

Riparilla saa uusia kavereita ja luvan mennä naimisiin

Rippikoululaisille leiri on uusi kokemus oppitunteineen ja iltaohjelmineen. Kotiin ei ole tullut vielä ikävä, kun täydet päivät ovat pitäneet nuoret kiireisinä.

Perinteinen rippileiri pitää suosiostaan kiinni edelleen ja riparille osallistuu suurin osa ikäluokasta.

– Konfirmaation jälkeen saa mennä naimisiin, Jasper Jääskeläinen listaa rippileirille osallistumisen syitä.

– Ja pääsee kummiksi, Lauri Paajanen lisää.

Uusien kavereiden saaminen on myös ollut mukava yllätys.

– Melkein puolet oli minulle uusia ihmisiä, on ollut tosi kiva tutustua heihin, Meri Koivula kertoo.

Kaikkein parasta riparissa on kuitenkin kaikkien mielestä uiminen.