1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvallat vahvistaa uusia siviilikuolemia Syyrian Isis-pommituksissa

Yhdysvallat on tehnyt selvityksen, jossa on käyty läpi 28. heinäkuuta 2015 - 29. huhtikuuta 2016 tehtyjä iskuja.

Ulkomaat
Kolme Hornet hävittäjää ilmassa.
Yhdysvaltojen ilmavoimien F-18E-hävittäjiä suorittamassa ilmaiskua Syyriaan syyskuussa 2015.Shawn Nickel / Yhdysvaltojen ilmavoimat

Yhdysvaltain puolustushallinto on vahvistanut, että sen ilmaiskuissa Syyriassa on kuollut siviilejä. Yhteensä Yhdysvallan ilmaiskuissa Syyriassa on vahvistetusti kuollut ainakin 55 siviiliä.

Yhdysvallat on tehnyt selvityksen, jossa on käyty läpi 28. heinäkuuta 2015 - 29. huhtikuuta 2016 tehtyjä iskuja. Tarkemmin on keskitytty kuuteen iskuun.

Selvitystä on tehty, koska puolueettomat tarkkailijat ovat sanoneet, että Yhdysvaltain iskuissa on kuollut siviilejä. Erityisesti 19. heinäkuuta Manbijssa Syyriassa tehty isku on raivostuttanut.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Manbijin iskussa kuoli ainakin 56 siviiliä. Järjestön mukaan Yhdysvaltain johtaman liittouman iskuissa on kuollut noin 600 syyrialaissiviiliä sitten syyskuun 2014.

Yhdysvallat on luvannut selvittävänsä Manbijin iskun.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi