Yllätyskäänne vain tunteja ennen allekirjoitusta: Britannia lykkää lopullista päätöstä ydinvoimalasta syksyyn

Britannian uusin ydinvoimalahanke on vastatuulessa. Somersetissa sijaitsevaa Hinkley Pointin voimalaa koskevia rahoitussopimuksia oli määrä allekirjoittaa tänään perjantaina, mutta hallitus on päättänyt lykätä lopullisen päätöksen syksyyn.

Ulkomaat
Suljettu Hinkley Point A -ydinvoimala Somersetissa.
Suljettu Hinkley Point A -ydinvoimala Somersetissa.AOP

Kyseessä on Britannian ensimmäinen voimalahanke kahteenkymmeneen vuoteen. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi, että ranskalaisyhtiö EDF rahoittaa valtaosan noin 18 miljardin punnan hankkeesta. Sopimusta ei kuitenkaan allekirjoiteta tänään perjantaina.

EDF-yhtiön pääjohtaja Vicent de Rivaz on peruuttanut suunnitellun matkansa Hinckley Pointiin.

Ulkomaalaisomistus huolestuttaa

Kauppaministeri Greg Clark on ilmoittanut, että hallitus harkitsee tarkoin, ennen kuin se antaa voimalahankkeelle lopullisen hyväksyntänsä.

Hankkeen kriitikot ovat huolissaan ympäristöhaitoista, paisuvista kustannuksista ja ulkomaalaisomistuksesta. Kolmannes rahoituksesta on tulossa kiinalaisilta sijoittajilta.