Terrori-iskun pelosta tuli osa 18 vuotta matkailun parissa työskennelleen Terhin työtä

Turkissa on kuluvan vuoden aikana tapahtunut useita terrori-iskuja ja pari viikkoa sitten maata ravisutteli vallankaappausyritys. Millaista on työskennellä maassa, joka käy parhaillaan läpi rajuja puhdistuksia ja jossa terrori-iskun mahdollisuus on olemassa? Yle Uutiset kysyi asiasta kahdelta Turkin matkailun konkarilta.

Turkki
Antalyan hiekkaranta.
Turkin Antalyan hiekkarantaEPA

Perjantai-ilta 15.7.2016. Turkin pääkaupungissa Ankarassa kuuluu tulitusta. Ilmavoimien koneet lentävät matalalla Ankaran ja Istanbulin yllä. Pääministeri Binali Yildirim sanoo televisiossa, että Turkissa on meneillään sotilasvallankaappauksen yritys.

Terhi Alanya Detur
Terhi Alanya asuu sekä Suomessa että Turkissa.Jari Tanskanen / Yle

Samaan aikaan Etelä-Turkin Alanyassa, yli viiden sadan kilometrin päässä pääkaupunki Ankarasta turistit viettävät lomailtaa. Alanyassa on paikalla myös matkatoimisto Deturin palvelulaatujohtaja Terhi Alanya. Merkkejä vallankaappausyrityksestä ei Alanyan turistikohteessa näy.

Terhi Alanya saa ensitiedon vallankaappausyrityksestä Suomessa olevalta perheeltään.

– Se [vallankaappausyritys] oli Suomen uutisissa, ennen kuin turistikohteissa näkyi yhtään mitään. Toki sitten kun avasi Turkin uutiset, ei siellä muuta ollutkaan, Alanya kertoo.

Alanya oli lentänyt Suomesta Istanbuliin vain vuorokautta ennen vallankaappausyritystä, mutta ei havainnut minkäänlaisia merkkejä vallankaappausyrityksestä Istanbulissa.

"Koko maailmassa nyt vähän pelottava tilanne"

Vallankaappausyrityksen lisäksi Turkissa on kuluvan vuoden aikana tapahtunut lukuisia väkivaltaisuuksia. Turkissa on tänä vuonna tehty kuusi tuhoisaa iskua, joista osa on suunnattu turisteja vastaan.

Yhtään iskuista ei ole tapahtunut suomalaisten suosimissa rannikkokohteissa, kuten Marmariksella, Alanyassa, Antalyassa tai Sidessä.

Kartta, jossa Turkin kaupungit: Alanya, Ankara, Antalya, Istanbul, Marmaris ja Side.
Yle Uutisgrafiikka

Terhi Alanyalla on kokemusta Turkin matkailusta 18 vuoden ajalta, joista ensimmäiset kolme vuotta hän toimi maassa matkaoppaana. Alanyan mukaan tilanne koko maailmassa – ei siis pelkästään Turkissa – on muuttunut pelottavampaan suuntaan terrori-iskujen uhan vuoksi.

– Koko maailmassa on nyt sellainen vähän pelottava tilanne, kun ei tiedä missä tapahtuu ja mitä. Se vaikuttaa myöskin Turkkiin. Mihin tahansa matkustaa, kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta ja pitää silmät auki. Jos jotain ihmeellistä näkee, kannattaa poistua paikalta, Alanya sanoo.

Turkissa on tänä vuonna tehty kuusi tuhoisaa iskua, joista osa on suunnattu turisteja vastaan.

Alanyan työtehtäviin kuuluu matkaoppaiden työn seuraaminen eri lomakohteissa. Työmatkat taittuvat kansainvälisten lentokenttien kautta. Turkissa viimeisin tuhoisa isku tapahtui Istanbulin lentokentällä kesäkuun lopulla. Iskussa kuoli yli 40 ihmistä.

Yhtään iskuista ei ole tapahtunut suomalaisten suosimissa rannikkokohteissa.

Kokenut matkustaja sanookin, että terrori-isku pelottaa.

– Kyllä pelottaa. Jos sanoisi ettei pelota, olisi se valhe. Ei ole mahdollisuutta, että lopettaisin matkustamisen, koska se on työtäni. Tarkkana olen ja mielelläni siirryn lentokentillä kansainväliselle puolelle turvatarkastuksen taakse. En siis jää hengailemaan lentokentän avoimelle puolelle edes Helsinki–Vantaalla, vaan mieluusti menen turvatarkastusten läpi, koska se on huomattavasti suljetumpi alue, Alanya kommentoi.

– Terrorismiin liittyviä omakohtaisia kokemuksia minulla ei ole. Toivottavasti en niitä koskaan koekaan, sanoo Terhi Alanya.

Vallankaappausyrityksen jälkeen alkanut laajamittainen puhdistus

Palataan hetkeksi vielä Turkin vallankaappausyritykseen. Kun aamu valkeni vallankaappausyritystä seuranneena päivänä, oli selvää, että yritys kuivuu kasaan.

Matkaopas Timo Mällinen
Matkaopas Timo MällinenTimo Mällinen

Se ei kuitenkaan ole lopettanut kuohuntaa Turkissa. Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin johdolla maassa on aloitettu laajamittaiset puhdistukset. Turkissa on vallankaappausyrityksen jälkeen pidätetty, erotettu tai asetettu tutkittavaksi yli 60 000 ihmistä. Lisäksi lukemattomia kouluja, ammattiliittoja ja hyväntekeväisyysjärjestöjä on määrätty suljettavaksi.

Maahan on julistettu kolme kuukautta kestävä poikkeustila. Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Turkissa matkustavien tulee ulkona liikkuessaan pitää henkilöllisyystodistus mukanaan mahdollisten tarkastusten varalta.

Täällä ei ole pelottanut olla tai en ole huomannut, että turvallisuustilanne olisi muuttunut.

matkaopas Timo Mällinen

– Silloin kun uutinen poikkeustilasta tuli, mietin, että tuleeko nyt poliiseja ja armeijaa kaduille. Ei se [poikkeustila] ole täällä mitenkään näkynyt. En ole nähnyt sotilaita täällä lomakohteessa kertaakaan. Poliiseja näkyy samalla tavoin kuin Suomessa, eli silloin tällöin, sanoo Turkin Alanyassa Tjäreborgin matkaoppaana työskentelevä Timo Mällinen.

Mällinen on työskennellyt Turkissa matkaoppaana nyt neljä kesää ja yhden talvikauden. Mällisen mukaan Turkissa tapahtuneet terrori-iskut tai vallankaappausyritys eivät ole näkyneet Antalyan rannikolla. Mällisen tietoon ei ole tullut, että suomalaisilta lomailijoilta olisi esimerkiksi kyselty henkilöllisyystodistuksia.

Karttagrafiikka
Yle Uutisgrafiikka

– Täällä ei ole pelottanut olla tai en ole huomannut, että turvallisuustilanne olisi muuttunut, Mällinen sanoo.

Mällisen mukaan terrori-iskut ja vallankaappausyritys näkyvät lomalaisilta tulevien kyselyiden lisääntymisenä. Lisäksi Istanbulin iskun jälkeen lentokentälle matkaavia ajoneuvoja on alettu tarkistaa entistä tarkemmin.