Turkin tukahdutettu vallankaappaus ajaa maata lähemmäs Venäjää

Turkki ja Venäjä jatkavat määrätietoisesti lähes sodan partaalle liukuneiden suhteidensa lämmittämistä. Turkin epäonnistunut vallankaappausyritys näyttää vauhdittavan maiden lähentymistä toisiinsa entisestään. Tutkija näkee talouden lisäksi Syyrian tilanteen kannustavan maita yhteistyöhön.

Yle maailmalla
Recep Tajjip Erdogan ja Vladimir Putin.
Erdoğan ja Putin mahtuivat vielä 15. marraskuuta samaan kuvaan. Ilmapiiri oli tosin jo viilentynyt.Tolga Bozoglu / EPA

Turkin epäonnistunut vallankaappausyritys näyttää nopeuttavan Venäjän ja Turkin suhteiden jälleenrakentamista.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin viimeaikoina osoittamat itsevaltaiset otteet ovat ajaneet Turkkia yhä kauemmas lännestä. Samalla jo ennestään kansainvälisissä suhteissa eristyksessä ollut Turkki etsii Venäjästä entistä päättäväisemmin ulkopoliittista liittolaistaan, arvioi Turkkiin erikoistunut venäläistutkija Viktor Nadein-Rajevski.

Venäjä ja Turkki aloittivat umpikujaan päättyneiden suhteidensa paikkaamisen jo ennen heinäkuun puolivälissä tapahtunuttavallankaappausyritystä. Venäjän suhtautuminen Turkin vallankaappausyrityksen jälkeisiin toimiin on kuitenkin tasoittanut maiden suhteiden parantamista.

Venäjä ei halua jäädä ikuisiksi ajoiksi Syyriaan.

Viktor Nadein-Rajevski

Maiden suhteet jäätyivät lähes sodan partaalle Turkin ammuttua Syyrian rajalla alas venäläisen pommikoneen viime marraskuussa.

Venäjän suhtautuminen Erdoganiin toimiin eroaa lännestä

Tutkija Viktor Nadein-Rajevski muistuttaa, ettei Venäjän johto ole tuominnut kaappausyritystä seuranneita massiivisia puhdistuksia, toisin kuin länsi. Turkissa on pidätetty jo yli 15 000 muun muassa armeijan, oikeuslaitoksen ja yliopistojen edustajaa sekä suljettu kymmeniä tiedotusvälineitä.

Lännen ja Venäjän käytös eroaa myös suhtautumisessa islamistisaarnaaja Fethullah Güleniin, jota presidentti Erdogan syyttää kaappausyrityksen suunnittelusta. Vastoin Erdoğanin tahtoa Yhdysvallat ei ole luovuttamassa maassa asuvaa Gülenia Turkkiin samalla, kun Venäjällä on suljettu pääsy Gülenin verkkosivuille.

Tutkija Nadein-Rajevski viittaa myös lehtitietoihin, joiden mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu olisi varoittanut Turkkia vallankaappaussuunnitelmista. Tiedot on kuitenkin kumottu virallisesti niin Turkin kuin Venäjänkin puolelta.

Presidentit Erdogan ja Putin tapaavat pian Pietarissa

Turkin erityissuhteesta Venäjään kertoo myös se, että presidentti Recep Tayyip Erdoğanin on määrä tehdä ensimmäinen ulkomaanmatkansa vallankaappausyrityksen jälkeen Pietariin tapaamaan virkaveljeään Vladimir Putinia.

Elokuun 9. päiväksi varmistettu tapaaminen on päämiesten välillä ensimmäinen sitten maiden välirikon, ja siksi siihen kohdistuu erityisiä odotuksia.

Aivan korkeinta johtoa lukuun ottamatta maiden välinen kanssakäyminen on jo kuitenkin käynnistynyt.

Viimeksi tällä viikolla kaksi Turkin talousasioista vastaavaa ministeriä vieraili Moskovassa tavoitteenaan normalisoida maiden väliset kauppasuhteet ennen presidenttien tapaamista.

Talous ja Syyrian tilanne kannustavat yhteistyöhön

Venäjän tiedeakatemian alaisessa Maailmantalouden ja kansainvälisten suhteiden instituutissa tutkijana työskentelevä Viktor Nadein-Rajevski näkee etenkin Turkin kärsivän maiden välisten taloussuhteiden alasajosta, mutta arvioi pakotteiden ja muiden kaupparajoitusten purkamisen hyödyttävän myös Venäjää.

Turkkiin matkustavien venäläisturistien lisäksi maiden välisissä kauppasuhteissa suuri painoarvo on perinteisesti ollut rakennusalalla, sillä Venäjällä on työskennellyt kymmenien tuhansien rakennustyöläisiä. Venäjä on ollut myös tärkeä markkina-alue turkkilaisille vaatteille ja muille kulutustavaroille.

Tärkeimpänä poliittisena syynä Venäjälle lähentymisessä uudestaan sotilasliitto Natoon kuuluvan Turkin kanssa tutkija Nadein-Rajevski näkee Syyrian tilanteen tasapainottamisen.

– Jos Turkki sulkee Syyrian vastaisen rajansa, jonka kautta islamistitaistelijoita varustetaan, niin tilanne alueella helpottuu. Venäjä ei halua jäädä ikuisiksi ajoiksi Syyriaan, Viktor Nadein-Rajevski sanoo.