Syötäviä ja tuhottavia rikkakasveja, Joensuu johti EU:n yhtenäistymistä – huomasitko nämä uutiset tältä viikolta?

Jättiputki ja nokkonen ovat monen silmissä rikkakasveja, mutta toinen niistä voisi olla itse asiassa hyvinkin hyödyllinen, sama pätee monen inhoamiin iilimatoihin. Kuluneella viikolla EU on pyrkinyt tiivistämään rivejään. Belgialaiset ovat saaneet lopulta selville lähes sata vuotta sitten kuolleen kuninkaansa kuolinsyyn.

Ulkomaat
Kaupunki aikoo hävittää jättiputken kaikkialta.
Jättiputki.Vihtori Koskinen / Yle

Aikoinaan mainostettu koristekasvi pitää nyt hävittää peräti lain määräyksellä. Harva tietää, että tänä vuonna astui voimaan laki, joka velvoittaa maanomistajia hävittämään Suomessa leviävän jättiputken. Kasvia mainostettiin vielä 1980-luvulla puutarhojen näyttävänä koristeena, mutta ei kestänyt kauan, ennen kuin jättiputken haitallisuus kävi ilmi. Kuntien ympäristöasiantuntijat neuvovat jättiputken tunnistamisessa ja oikeanlaisessa hävittämisessä.

Nokkonen, Kajaani
Kata Laurikainen / Yle

Nokkonen voisi olla todellinen terveyspommi. Moni tontinomistaja ei ole iloinen nähdessään nokkosten valtavan puutarhan nurkkia. Polttavasta ja huonosti arvostetusta kasvista yritetään kuitenkin saada jopa myyntimenestystä, sisältäähän nokkonen valtavasti vitamiineja ja rautaa. Kainuussa toimii maatila, jonka päätuote ovat nokkoset. Orimattilassa toimiva puutarha on puolestaan kehittänyt nokkosesta ruokakaupoissa ruukuissa myytävän tuotteen. Ruukkunokkosta myytiin jonkin verran, mutta suuri menestys jäi puuttumaan. Ihmiset arastelevat käyttää nokkosta ravintona.

Lääkäri määrää iilimatohoidon sekä sen, kuinka montaa matoa hoidossa tarvitaan.
Natalia Morgunova

Iilimatoja on turha pelätä. Verijuotikas eli iilimato on kuollut Suomessa lähes sukupuuttoon, koska sen luontaiset elinympäristöt ovat käyneet harvinaisiksi. Iilimadot tarvitsevat nisäkkäiden ja lintujen verta lisääntyäkseen. Nyt otukset ovat harvinaistuneet, koska karjaa ei juuri enää juoteta vesistöissä. Vielä 1930-luvulla iiimatoja käytettiin runsaasti mm. haavojen hoitoon ja käytäntö jatkuu keski-Euroopassa. Iilimadot voivat yleistyä, jos niiden käyttö terveydenhoidossa laajenee. Iilimadot sekoitetaan usein hevosjuotikkaaseen, joka ei ime verta.

Ylioppilaslakki ja todistus.
Kaisa Siren / AOP

*Yritykset lähettävät joskus tuotteitaan koteihin, vaikka niitä ei ole tilattu. *Perintäilmoitus seuraa perässä, jos tuotetta ei makseta tai palauteta. Käytäntö on Kuluttajansuojalain vastainen. Esimerkiksi ylioppilaskuvan voi pitää, ellei sen lähettämisestä ole sovittu yrityksen kanssa etukäteen. Yritykseen kannattaa toki olla yhteydessä.

Oulun kaupunki on nostanut Euroopan lipun salkoon.
Kuvakaappaus Oulun kaupungin Instagram-tililtä

Euroopan unioni on viime aikoina ollut vaikeuksissa. Esimerkiksi Britannia on päättänyt erota EU:sta. Joensuu (siirryt toiseen palveluun) aloitti kansainvälisen ponnistuksen EU:n yhtenäisyyden puolesta. Torstaina EU:n lippuja vedettiin salkoihin 20:ssä maassa EU:n yhtenäisyyden edistämiseksi.

Kaupunkikuva Varsovasta.
Kaupunkikuva Varsovasta.Dan Ekholm / Yle

Puolalle annettiin kolme kuukautta armonaikaa. EU:n komissio vaatii Puolaa noudattamaan unionin demokraattisia normeja. Unionissa on mm. herättänyt huolta Puolan johdon päätös muuttaa maan perustuslakituomioistuimen asemaa. Jos Puola ei muuta käytäntöjään, maan äänestysoikeutta saatetaan rajoittaa ja EU-tuet jäädyttää.

Belgian kuninkaan kuolinsyy näyttää selvinneen. Belgialaisia on vuosikymmenet askarruttanut, mikä oli vuonna 1934 kuolleen kuningas Albert I:n kuolinsyy. Myös hänen kuolinpaikastaan on ollut erilaisia käsityksiä. Uusin tutkimus vahvistaa, että kuningas menehtyi Ardennien vuoristoseudulla. On myös oletettavaa, että vuoristokiipeilyä harrastaneen kuninkaan kuolema oli onnettomuus, eikä attentaatti.