Tukes: Sakatti saa jatkaa tutkimuksia Viiankiaavalla Sodankylässä

Tutkimuskairausten aloittamiseen on kuitenkin monta mutkaa. Valittaja eli Lapin luonnonsuojelupiiri voi hakea muutosta päätökseen ja Sakatin on saatava kairauksiin lupa ympäristöministeriöltä.

Kotimaa
Viiankiaapa
Viiankiaapa SodankylässäPia Tuukkanen / Yle

Tukes päätti perjantaina myöntää Sakatti Mining Oy:lle luvan jatkaa tutkimuskairauksia Sodankylän Viiankiaavalla valituksesta huolimatta. Ennen kuin kaivosyhtiö voi jatkaa kairauksia sen on saatava lupa niihin ympäristöministeriöltä. Yhtiön on myös maksettava maanomistajakorvauksia.

Yhtiön jatkoaikahakemus kairauksiin on ollut jäissä vuodesta 2012 lähtien.

Kairaukset voisi aloittaa heti, mutta valittaja eli Lapin luonnonsuojelupiiri voi hakea muutosta päätökseen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelta. Hallinto-oikeus voi kumota, muuttaa tai hyväksyä täytäntöönpanopäätöksen.

Viime kädessä Korkein hallinto-oikeus päättää, voiko Viiankiaavalla tehdä tutkimuksia.

EU-parlamentaarikko Heidi Hautalan (vihr.) mukaan kaivosyhtiö Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy syväkairasi 25 reikää viistoon Natura-alueen ulkopuolelta Natura-alueen alle Viiankiaavan soidensuojelualueeseen ja Natura 2000-verkostoon kuuluvalla alueella. Tämän seurauksena Lapin ELY-keskus totesi kairaukset laittomiksi mutta ei ole nähnyt aihetta jatkotoimiin.

Luonnonsuojelupiiri oli pyytänyt poliisia selvittämään, syyllistyikö kaivosyhtiö rikokseen kairatessaan malminetsintäreikiä viistoon Viiankiaavan soidensuojelu- ja Natura-alueen alle.