1. yle.fi
  2. Uutiset

Päättymätön kiista roskista varjostaa kaljakelluntaa – "40 000 euroa ei ole pikkuraha"

Vantaanjoki täyttyy huomenna lauantaina kaljaa lipittävistä kaljakellujoista. Kiista heidän jälkeensä jättämistä roskista on jatkunut parikymmentä vuotta.

Kotimaan uutiset
Viime kesän Kaljakellunnassa joki oli täynnä kumiveneitä Tuomarinkylän kohdalla.
Viime kesän Kaljakellunnassa joki oli täynnä kumiveneitä Tuomarinkylän kohdalla.Vesa Marttinen / Yle

Kaljakelluntatapahtumaa varjostaa edelleen kiistely roskaamisesta ja tapahtuman jälkien siivoamisesta. Kun kaljakellunnalla ei ole virallisia järjestäjiä, ei kenelläkään ole velvollisuutta huolehtia jälkeen jäävistä jätteistä. Asiaa on käsitelty oikeuslaitosta myöten.

– Toivoisinkin vastuunottoa osallistujilta. Ei ole kiva, että jokirantaan, joenpohjaan ja pintaan jää muoviroskaa, joka kulkeutuu mereen, hajoaa pieneksi ja on silloin mikromuovina vaarallista eläimille, muistuttaa Vantaan kaupungin ympäristötarkastaja Päivi Jäntti-Hasa.

Kaljakellunta 2016 on edessä huomenna lauantaina. Reitti kulkee Vantaanjokea Tammistosta Pikkukosken uimarannalle. Jokivarteen on tuotu roskalavoja, mutta niitä ei välttämättä käytetä. Lasku Helsingille ja Vantaalle on suuri.

– Kaupungeilta menee yhteensä noin 40 000 euroa verorahoja vuosittain siivoukseen ja se on paljon, muistuttaa Jäntti-Hasa.

Päähänpistosta jättitapahtuma

Kaljakelluntaan osallistuu tuhansia ihmisiä, joista iso osa hylkää kellunnan päätyttyä kumiveneensä, lauttansa, uimapatjansa tai grillinsä. Isokokoista roskaa riittää ja siivous jatkuu aina tapahtuman jälkeiselle viikolle.

– On tosi mukavaa, että osa kaljakelluntaväestä kerää vapaaehtoisesti roskia. Olisi hienoa, jos kaikki osallistuisivat talkoisiin ja korjaisivat omat roskansa, tuumaa Jäntti-Hasa.

Osa uimaveneistä ja muuta kelluntakalustosta päätyy kiertoon, kun kansalaiset keräävät niitä itselleen muun muassa Pikkukosken uimarannalta.

Kaljakellunta syntyi parikymmentä vuotta sitten nuorten miesten päähänpistona. Tarkoitus oli kellua veden pinnalla pysyvällä välineellä olutta litkien pitkin Keravan- tai Vantaanjokea.

– Lähdettiin seitsemän kaverin porukalla aamusella treenikämpältä kaljakellumaan. Siitä se lähti, kertoo mukana ollut Mikko Kiuru Vantaalta.

Roskaaminen on alusta lähtien hiertänyt kaljakelluntaporukan ja viranomaisten välejä. Oikeuttakin käytiin siitä, onko tapahtumalla järjestäjä vai ei. Päätös oli, ettei vastuullista sellaista ole.

Lue seuraavaksi