Halusta vai rahasta – mitä, jos unelmatyö onkin pelkkää pettymystä? 

Kesäloman lopulla olisi hyvä miettiä, miltä töihin palaaminen tuntuu. Jos tunne ei ole mukava, kannattaa itseltään kysyä, meneekö se ohi. Moni huomaa vasta lomalla, että onkin väärällä alalla.

Kotimaa
työhöntulomasennus-kuvituskuva
Yle Uutisgrafiikka

–Kesäloman pitäisi olla pysähtymisen aikaa. Lomalla olisi aikaa tehdä pieni katsaus elämäänsä ja miettiä myös, onko onnellinen työelämässä. Moni jatkaa vuodesta toiseen työssä, josta ei pidä.

Hyvässä työssä leipiintymisestä valittaminen on kuitenkin tabu, koska samaan aikaan sadat tuhannet suomalaiset kitkuttelevat epäsäännöllisissä töissä tai kokonaan työtä vailla.

Tilanne on erityisen vaikea, jos on unelmatyössään. Harva lentäjä likaa omaa pesäänsä valittamalla ääneen surkeaa kohtaloaan, mutta pilotin puoliso saattaa kuitenkin kotona jatkuvasti kuulla, miten karmeaa työtä lapsuuden haaveammatti voi todellisuudessa olla.

Myös lääkäri, joka haluaisi vain hoitaa potilaita, voi olla täysin kypsynyt jatkuvaan tietokoneen takomiseen, ja yhteiskunnallisesti merkittävästä työstä ikänsä haaveillut poliisi saattaa jossakin vaiheessa havahtua, että työ onkin jatkuvaa juopporallia.

Lomalla ei mietitä työasioita, vaan työtä, jota haluaisi tehdä

Täydellistä työtä ei olekaan. Jos lomaltapaluu tuntuu raskaalta, ei se vielä maata kaada. Mutta, jos töihin palaaminen tuntuu joka kerta ja vuosi toisensa jälkeen ikävältä, kannattaa kysyä itseltään, mikä on pielessä. Elämä on kallis tuhlattavaksi työssä, joka ei tunnu mielekkäältä.

Lomalla ei kannata miettiä meneillään olevia työasioita. Lomalla voisi sen sijaan pysähtyä unelmoimaan ja haaveilemaan siitä työstä, jota oikeasti haluaisi tehdä. Jos tässä ajatusleikissä nykyisen työn ja unelmatyön välillä on ammottava aukko, kannattaa seuraavaksi miettiä, mitä on tehtävissä.

Omasta työstään on hyvä tehdä välillä liike-elämästä tuttu SWOT-analyysi. Itseltään kannattaa kysyä realistisesti, mikä nykyisessä työssä on hyvää, mistä ei pidä, mitä mahdollisuuksia nykyisessä työssä on ja mitkä asiat uhkaavat viihtymistä.

Pohdinnan tuloksena voi hyvinkin olla, että ala ja työ ovat oikeita, mutta työn ja työpaikan sisällä on asioita, joita pitäisi muuttaa. Itsetutkiskelu on kuitenkin vaikea laji. Harva kehtaa tunnustaa edes itselleen, jos suurin haittaaja unelmatyössä katsookin peilistä. Alaa vaihtamalla ongelma ei silloin poistu.

Potkut elämän paras asia?

Säännöllisestä työstä pois lähteminen vaatii paljon. Rahaa pitäisi jostakin saada. On tietenkin jokaisen oma asia, haluaako jatkaa vakaassa, mutta epätyydyttävässä työssä vai tehdä irtioton, joka on samalla aina riski.

Eikä riski ei ole pelkästään taloudellinen. Uudelleenkouluttautuminen ja siirtymävaiheet ovat rankkoja. Monille tulee myös nopeasti tunne, että tämäkään ala ei ole oikea. Elämä onkin kokeilemista ja erehtymistä. Hävetä epäonnistumista ei tarvitse, harva meistä syntyy urapolku valmiina.

Alaa vaihtavan on pidettävä pää kylmänä. Saattaa mennä pitkään ennen kuin esimerkiksi yrittäjäksi heittäytynyt pääsee kunnon tienesteille. Toisaalta muutokseen saattaa liittyä myös täysin odottamattomia myönteisiä asioita, joista innostuu liikaa. Voi käydä esimerkiksi niin, että uusi unelmatyö onkin kohta perheeltä, kavereilta tai harrastuksilta pois.

TE-toimistoissa asiakkaat kertovat välillä, kuinka potkut edellisestä työpaikasta ovat olleet elämän paras asia. Töissä oli ollut paha olla jo pitkään. Tarvittiin ulkopuolinen sysäys. Yt-neuvottelut olivat se askel, jota työntekijä ei itse uskaltanut ottaa.

Unelmatyösokeus haittaa harkintaa

Vanhan sanonnan mukaan siinä vaiheessa kun itse huomaa olevansa väärällä alalla, ovat muut huomanneet sen jo pitkään. Monissa ammateissa näin onkin.

Moni unelmatyötään opiskeleva ei halua kuulla varoituksia työn kielteisistä puolista. Eräs vastavalmistunut äidinkielenopettaja joutui heti kahdeksasluokkalaisten eteen. Rohkein poika kommentoi luokan kuulleen opettajan takapuolta kauniiksi, jonka jälkeen unelma romahti. Nainen ei halunnut jatkaa opettajana.

Unelma-ammatti voi muodostua kärsimykseksi myös jo ennen valmistumista. Kaikki eivät sittenkään sovellu alalle, jota kovasti haluavat ja ovat päässeet opiskelemaan.

Eräs ensihoitajaksi valtavasti halunnut mies kärsi harjoittelujaksolla ambulanssissa niin kovasta keikkakuumeesta, että ei käsien tärinältään pystynyt edes leikkaamaan laastaria. Harjoittelupaikan esimies ehdotti miehelle kauniisti alan vaihtoa sillä perustelulla, että tuossa ammatissa hän palaisi loppuun ja ennen loppuun palamistaan hän ajaisi kolarin.

Vaikka jokainen tekee itse päätöksensä, kannattaa kavereita ja läheisiä tai vaikkapa ammatinvalintapsykologia myös kuunnella. Usein kaikkien kiivaimmin unelma-ammattiinsa haluavat myös pettyvät pahiten, kun se työ ei sitten unelmaa olekaan.

_Juttua varten on haastateltu Työterveyslaitoksen työterveysyksikön johtajaa Päivi Husmania sekä Uudenmaan TE-toimiston ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologi Anna Tonia. _