Vaatevalmistaja kysyi suomalaisten naisten mielipiteitä – väritoiveet yllättivät

Vaatteita voi valmistaa yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tämä mieltä ollaan Nokialla, jossa uudelleen aloitettu tuotanto perustuu osittain kuluttajakyselyihin.

Kotimaa
Lankakeriä Nanson Nokian tehtaalla
Petri Aaltonen / Yle

Nansolta ostettu trikootuotanto on jälleen käynnistynyt Nokialla. Työntekijät ovat palanneet tuttuihin tiloihin uuden työnantajan Nokian Neulomon palvelukseen.

Tehtaan toimitusjohtajan Vesa Moision mukaan toiminta jatkuu osittain entiseen malliin. Uudistuksia kuitenkin tehdään ja ne kohdistuvat toimintatapoihin.

Käytännössä tämä merkitsee muun muassa yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Nokialla uskotaan, että tehtaassa kyetään joustamaan kuluttajien mieltymysten mukaan.

– Kohderyhmämme ovat 25-vuotiaat ja siitä ylöspäin olevat suomalaiset naiset, kertoo Nokian Neulomon myyntijohtaja Marika Snellman.

Tummansininen ei ollutkaan suosituin

Marika Snellmanin mukaan suomalaista naista ei ole liiemmälti kuunneltu vaatteiden myynnissä. Nyt asiaan haluttiin muutos, joka toteutettiin mielipidekyselyin.

Saimme parissa päivässä yli 5 000 kommenttia.

Marika Snellman

Kohderyhmältä kysyttiin näkemyksiä malleihin, kokoihin ja väreihin liittyen. Tarkoituksena oli löytää värisävy muun muassa tuotteelle, joka tulee myyntiin alkusyksystä.

– Saimme parissa päivässä yli 5 000 kommenttia. Niiden perusteella löysimme kymmenen väriä, jotka olivat käytännössä kuluttajien valitsemia, Marika Snellman sanoo.

– Oletimme, että kärkeen nousisi tummansinen, mutta mustan jälkeen petroli ja metsänvihreä olivat selvästi suosituimpia.