Stressitestin tulokset julki: Eurooppalaispankit paremmassa kunnossa kuin viimeksi

Euroalueen pankkijärjestelmien kyky sopeutua talouden häiriötilanteisiin on parantunut, selviää Euroopan pankkiviranomaisen myöhään perjantai-iltana julkistamasta eurooppalaispankkien stressitestistä.

talous
Heijastuma Euro-monumentista Euroopan keskuspankin, ECB:n, edustalla Frankfurtissa, Saksassa 7. joulukuuta 2011.
Heijastuma Euro-monumentista Euroopan keskuspankin, ECB:n, edustalla Frankfurtissa, Saksassa 7. joulukuuta 2011.Boris Rossler / EPA

Euroopan keskuspankin mukaan pankkien tilanne Euroopassa näyttää yleisesti ottaen paremmalta kuin edellisen suuren stressitestin aikana syksyllä 2014.

Tulokset osoittavat, että yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikkien pankkien ydinpääoman määrä ylittää selvästi vuoden 2014 stressitestin epäsuotuisassa skenaariossa käytetyn 5,5 prosentin viitearvon. Toisin sanoen pankkien pääomatilanne on siis vakaa.

Tämä on Euroopan talousalueelle positiivinen uutinen, sillä pankkien kunto vaikuttaa suoraan siihen, kuinka työllisyys ja kokonaistuotanto euroalueella kehittyvät.

Suomesta testissä mukana ovat OP-ryhmä sekä ulkomaalaisten emoyhtiöidensä kautta Nordea ja Danske Bank.

Testissä pyritään kartoittamaan ja vertaamaan eurooppalaisten pankkien kestävyyttä raskaan taloudellisen shokin sattuessa.

Tavoitteena arvioinnin yhdenmukaisuus

Euroopan pankkiviranomaisen testissä käyttämä menetelmä tähtää arvioinnin yhdenmukaisuuteen. Lähtökohtana ovat vuoden 2015 loput. Nämä luvut ajetaan kolmen vuoden jakson läpi siten, että riskivaihtoehtoina toteutuvat sekä perusura että stressiskenaario.

Stressiskenaario on erityisen mielenkiintoinen, sillä se selvittää, miten eri tekijät pankkien taseeseen stressitilanteessa käytännössä vaikuttaisivat.

Kun lähtökohtana ovat viime vuoden luvut, se merkitsee sitä, että testiin ei sisälly minkäänlaisia korjaavia johdon toimenpiteitä, joita pankki normaalisti vaikeuksia kohdatessaan ottaisi käyttöön.

Stressitestien avulla pyritään katsomaan eteenpäin ja luomaan arvioita siitä, mikä euroalueen kestävyys shokkiskenaarion toteutuessa olisi. Esimerkkinä tuoreesta todellisuudessa tapahtuneesta shokkiskenaariosta voidaan mainita Yhdysvalloista vuonna 2007 alkunsa saanut finanssikriisi.

Edellinen suurempi stressitesti eurooppalaisille pankeille tehtiin syksyllä 2014, jolloin euroalueen yhteinen pankkivalvonta alkoi.

Vuoden 2014 testissä oli mukana 129 isoa pankkia. Näistä 25 pankkia reputti testin eli niiden pääomassa havaittiin vajeita.