Hugo-koira pelastettiin auton kokoisten kivien alta – palomies ryömi kolmimetriseen onkaloon

Kun pelastuslaitos saapui paikalle, tanskandoggi Hugo uikutti onkalossa valtavavien kivenlohkareiden alla. Puolitoistatuntinen pelastusoperaatio oli pelastajille hikinen, mutta päättyi onnellisesti.

Kotimaa
Tanskandoggi Hugo jäi jumiin louhikkoon.
Keski-Suomen pelastuslaitos

Koiran isäntä oli yrittänyt houkutella koiraa pois onkalosta, mutta iso koira jäi lavoistaan jumiin kivien väliin. Lopulta mies hälytti paikalle Jyväskylän Nenäinniemeen pelastuslaitoksen.

Koira oli ryöminyt louhikkoon, jonka suurimmat kivet olivat henkilöauton kokoisia. Koska niiden siirtämienn oli mahdotonta, pelastajat löysivät luolan, josa Hugo oli ryöminyt kivien alle.

Lopulta he onnistuivat siirtämään pienimpiä kiviä sen verran, että ruiskumestari mahtui ryömimään noin kolme metriä syvään onkaloon.

Palomies pelastaa koiraa onkalosta
Kun pelastaja sai onkalossa otteen koirasta, palomiehet vetivät ruiskumestaria jaloista ja koira pelastajineen saatiin ulos luolasta.Keski-Suomen pelastuslaitos

Puolitoistatuntinen operaatio oli pelastajille hikinen, mutta se päättyi onnellisesti.

Koiran pelastus
Palomiehet Anssi Varteva, Aki Tuppurainen, Jari Niutanen ja paloesimies Tuomas Juuti saivat koiran vahingoittumattomana ulos onkalosta.Keski-Suomen pelastuslaitos