Väärä hälytys valtavasta maanjäristyksestä lietsoi kauhua Tokiossa

Japanin ilmatieteen laitokselta lähtenyt virheellinen viesti peruttiin saman tien, mutta se oli jo ehtinyt kaupunkilaisten älypuhelimiin.

Ulkomaat
Tokion katunäkymää.
uniquedesign52 / Pixabay

Moni tokiolainen säikähti maanantaina perinpohjaisesti, kun Japanin ilmatieteen laitokselta karkasi vahingossa hälytysviesti valtavasta maanjäristyksestä.

Viiden aikaan iltapäivällä matkaan lähtenyt virheellinen viesti kertoi magnitudin 9,1 maanjäristyksen iskeneen Tokion seudulle. Vaikka viesti peruttiin saman tien, se ehti monien maanjäristyksestä varoittavan sovelluksen ladanneiden kaupunkilaisten älypuhelimiin ja käynnisti keskustelun sosiaalisessa mediassa.

Viesti aiheutti hetkellistä paniikkia ja seisautti paikallisjunaliikennettä Tokiossa.

– Kun näin viestin, valmistauduin kuolemaan, twiittasi yksi sovelluksen käyttäjistä.

Japanin ilmatieteen laitos selvittää, miten virheellinen viesti pääsi ulos. Laitoksen nimettömänä pysyttelevän työntekijän mukaan syynä saattoi olla salamanisku järistyksiä monitoroivaan laitteistoon, kertoo uutistoimisto AP.

Japani on erittäin järistysaltista aluetta, ja järistyksistä varoittavat puhelinsovellukset ovat suosittuja.

Magnitudin 9 järistys Japanin rannikolla aiheutti maaliskuussa 2011 tsunamin, joka vaurioitti ydinvoimalaa ja surmasi yli 18 000 ihmistä.

Lähteet: AP, AFP