Euroalueen teollisuuden kasvu hidastui Brexitin jälkeen

Britanniassa teollisuus hyytyi heinäkuussa vielä aiemmin arvioitua pahemmin, tuore ostopäällikköindeksi kertoo.

talous
Eurotunnus Frankfurtissa Saksassa Euroopan keskuspankin edessä.
Frank Rumpenhorst / EPA

Euroalueen teollisuustuotannon kasvu hidastui heinäkuussa, ilmenee tutkimusyhtiö Markitin keräämistä tiedoista (siirryt toiseen palveluun). Euroalueen ostopäällikköindeksin arvo oli heinäkuussa 52,0, kun se vielä kuukautta aiemmin oli 52,8.

Ostopäällikköindeksissä yli 50:n lukema kertoo taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymisestä. Indeksi ennustaa hyvin yleistä talouskehitystä.

Teollisuustuotanto kasvoi heinäkuussa vahvimmin Saksassa, Itävallassa ja Hollannissa. Sen sijaan Ranskassa ja Kreikassa tuotanto supistui.

Euroalueen teollisuustuotanto on nyt kasvanut 37 kuukautta peräkkäin.

– Ongelma on, että kasvu näyttää olevan yhä vinoutuneempaa, mikä huolestuttaa päättäjiä ja lisää vaatimuksia Euroopan keskuspankin EKP:n uusista elvytystoimista, Markitin pääekonomisti Chris Williamson sanoo.

Britannian teollisuus supistui jyrkästi

Britanniassa teollisuuden ostopäällikköindeksi putosi heinäkuussa 48,2:een eli arvioitua enemmän, Markit kertoo (siirryt toiseen palveluun). Aiemmin julkaistuissa ennakkotiedoissa lukema oli ollut 49,1.

Britannian teollisuus supistui heinäkuussa nopeimmin sitten alkuvuoden 2013. Tuotanto väheni kaiken kokoisilla yrityksillä ja niin kulutustuotteiden kuin investointitavaroiden valmistajilla.

EU-kansanäänestyksen jälkeen heikentynyt punta tosin piristi brittiyritysten vientiä, mutta heikon ulkomaisen kysynnän vuoksi vienti kasvoi ennakoitua vähemmän.

Tutkimusyhtiö Markit keräsi tiedot eurooppalaisten teollisuusyritysten ostopäälliköiltä heinäkuun puolivälissä eli muutama viikko Britannian EU-kansanäänestyksen jälkeen.