Kouvolassa tehostettuun palveluasumiseen jonotetaan Kotkaa enemmän

Väkimäärältään yli 80 000 asukkaan Kouvolassa myös jonot ovat pidemmät. Tehostetun palveluasumisen paikkamäärään vaikuttaa erilainen hoidon tarve.

palvelutalot
Iäkkäitä ihmisiä pöydän äärellä.
Yle

Tehostettuun palveluasumiseen eli ympärivuorokautiseen hoivaan jonottaa Kouvolassa tällä hetkellä 52 vanhusta. Hoiva-asumiseen tarkoitettuja asumispalvelupaikkoja kaupunki pystyy tarjoamaan yhteensä noin 1115, mikä kattaa tehostetun palveluasumisen, laitoshoidon sekä ostopalvelut. Ostopalvelupaikkoja, eli esimerkiksi yksityisiltä ostettuja palveluita, on 465.

Kaupungin asumispalveluohjaaja Satu Sanin mukaan paikkaluku elää johtuen Kotiharjun palvelukeskuksen muuttumisesta lyhytaikaishoidon yksiköksi.

Kotkassa jonottajia tehostettuun palveluasumiseen ei ole kuin 19, arvioi kaupungin vanhustenpalvelujen johtaja Liisa Rosqvist. Yhteensä paikkoja kaupungilta löytyy noin 800, joista 713 ovat tehostettua asumista, loput lyhytaikaisempaa tai kevyempää palveluasumista.

Kouvolan jonotuslukuja selittää paljon jo reilusti suurempi väkiluku. Kotkan tehostetun paikkamäärää Rosqvist perustelee sillä, että 10 vuotta sitten suunnitelmia tehdessä tarve oli suurempi.

– On myös erilaisia paikkakuntia. Kotkassa on paljon yksinasuvia, joilla hoivan tarve on suurempi.

Rajattu haku voi evätä palvelutaloon pääsyn

Vanhuspalvelulain mukaisesti ympärivuorokautista hoiva-asumista kaipaavalle tulisi järjestyä paikka kolmen kuukauden kuluessa.

– Tosi hyvin on päästy siihen. Jotkut ovat saattaneet jonottaa muutaman päivän enemmän kuin sen kolme kuukautta, sanoo Kouvolan kaupungin asumispalveluohjaaja Satu Sani.

Pidentynyt jonotusaika voi johtua siitä, että asiakas hakee palvelusetelillä yhteen tiettyyn yksikköön.

Palveluseteliasiakas valitsee mieluisimman palvelutalon palveluntuottajista, jotka kunta on hyväksynyt.

Kotkassa tavoitteiseen on niinikään päästy yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta.

Kouvolan Elimäkikoti rakentuu ajallaan

Vaskirinteen palvelukeskuksen viereen rakennettava Elimäkikoti on valmistumassa aikataulun mukaisesti, kertoo Kouvolan hoiva-asumisen palvelupäällikkö Tuija Jussila.

Tehostettua palveluasumista tarjoava Elimäkikoti tulee sisältämään 48 paikkaa, jotka kuitenkin täytetään Elimäen hoivakodin ja Vaskirinteen palvelukeskuksen asukkailla.

Tehostetuista palvelutaloista poiketen senioriasunnot ovat pääosin yksityisten tai säätiöiden ylläpitämiä ja tarkoitettu vielä itsenäisesti toimeentuleville vanhuksille. Kouvolan seudulle palvelukeskus Valkealan Iltatähti avaa elokuun lopussa uuden senioritalo Tuikkeen.

Lisäksi Esperi Hoivakoti rakentaa asuntoja tämän vuoden loppuun mennessä ja Attendolle on rakentumassa 30 paikkaa loppukesäksi 2017.

Juttua on korjattu 2.8.2016 klo 13.40

Kouvolan asumispaikkoja oli ilmoitettu olevan 650. Määrään ei ollut kuitenkaan lisätty ostopalvelupaikkoja, joita on 465 kpl. Yhteismäärä nousee 1115:een.