Valkealan kirkon alttaritaulu saatiin viimein irti seinästä – matka Valamoon alkaa tiistaiaamuna

Alttaritaulun oli tarkoitus lähteä konservoitavaksi Valamon luostariin jo heinäkuun puolivälissä. Taulu saatiin irti seinästä vasta aivojumpan jälkeen.

Alttari
Kirkon alttaritaulua tutkitaan.
Petri Lassheikki / Yle

Valkealan kirkon alttaritaulu pääsee viimein entisöitäväksi Valamon luostariin. Alttaritaulua yritettiin siirtää jo aiemmin, mutta siirto ei onnistunut, koska taulu oli kolme kertaa oletettua painavampi.

Taulu saatiin irrotettua kirkon seinästä viime viikolla neljän ihmisen voimin. Kouvolan seurakuntayhtymän rakennusmestari Ari Hämäläinen kertoo, että taulu vaikutti raskaalta, kun se lepäsi tuen päällä.

–Kun taulu saatiin tuen päältä pois, käsittely olikin helpompaa.

Alkuvaikeuksien jälkeen alttaritaulu saatiin nostettua käsivoimin.

–Irrottaminen vaati enemmän aivojumppaa kuin nostovoimaa, Hämäläinen toteaa.

Kirkon alttaritaulu matkaa konservoitavaksi Valamon luostariin tiistaiaamuna. Konservoinnin ajaksi seinälle asetetaan taulun kopio.

–Eroa oikeaan tauluun ei välttämättä edes huomaa, Ari Hämäläinen huomauttaa.

Alttaritaulu on tarkoitus saada entisöityä ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jolloin vietetään kirkon 90-vuotisjuhlia.