Yhdysvallat on tehnyt ensimmäiset Isisin vastaiset iskut Libyassa

Presidentti Barack Obama valtuutti ilmaiskut.

Ulkomaat
kartta
Yle Uutisgrafiikka

Yhdysvallat on tehnyt ensimmäiset ilmaiskut terrorijärjestö Isisiä vastaan Libyassa. Libyan pääministeri Fayez al-Sarraj kertoi iskuista televisioidussa puheessa.

Puolustusministeriö Pentagonin mukaan iskut tehtiin Libyan YK:n tukeman hallituksen pyynnöstä. Presidentti Barack Obama valtuutti ilmaiskut.

Iskut kohdistuivat Sirten kaupunkiin, ja Libyan mukaan ne aiheuttivat mittavia vahinkoja. Pentagonin mukaan kohteena oli muun muassa panssarivaunu. Iskuja jatketaan, mutta Yhdysvallat ei kerro yksityiskohtia tulevista iskuista.

Isis valloitti noin 170 000 asukkaan Sirten toukokuussa 2015. Välimeren rannikolla sijiaitseva Sirte on Isis-järjestön tärkein kaupunki Syyrian ja Irakin ulkopuolella. Yhdysvaltojen mukaan kaupungissa on korkeintaan tuhat Isisin taistelijaa.

Libyan hallitus aloitti taistelut Sirten takaisin valtaamiseksi toukokuussa. 280 hallituksen puolella taistelevaa sotilasta on kuollut ja yli 1 500 haavoittunut Sirten taisteluissa.

Lähteet: AFP, Reuters, AP