Salama sytytti ulkorakennuksen ja ukkoskuuro tulvi kellariin Kemissä

Etelä-Lapissa tiistaina kulkenut ukkoskuuro aiheutti jonkin verran vahinkoja Kemissä. Hepolassa salama sytytti palonalun ulkorakennukseen ja Kemissä vesi tulvi liikerakennuksen kellariin.

ukkonen
Vesi tulvii Keskuspuistokadulle Kemin keskustassa.
Yleisön kuva

Ukkonen aiheutti tiistaina jonkin verran vahinkoja Kemissä. Pelastuslaitoksen mukaan Hepolassa oli salaman aiheuttama palonalku ja Kemin keskustassa vesi tulvi kiinteistön kellariin.

Hepolan Töyryntiellä salama iski omakotitalon ulkorakennukseen ja käräytti sähköt. Iskun seurauksena rakennuksessa oli useita pieniä palonalkuja, mutta asukkaan esimerkikillinen toiminta esti palon leviämisen. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilanteen varmistaminen.

Ukkoskuuron mukanaan tuoma rankkasade tulvi sadevesikaivoista yli ainakin Kemin Keskuspuistokadulla. Vesi tulvi myös yhden liikerakennuksen kellariin, kerrotaan pelastuslaitokselta.