Poliisi: Mikkelin myrkkyviina todennäköisesti metanolia

Poliisi on puhuttanut useita henkilöitä kahden myrkkyviinaan kuolleen asuinalueella Mikkelissä. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että menehtyneet mies ja nainen sekä tehohoidossa oleva mies olivat käyttäneet yhdessä alkoholia.

Kotimaa
Kuvassa käsi jossa on viinapullo ja toinen käsi, joka on olttamassa pulloa vastaan.
Antti Makkonen / Yle

Poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että kolmen hengen porukka oli viettänyt viime viikolla yhdessä paljon aikaa ja nauttinut myös alkoholia Mikkelin Tuppuralassa. Kaikki osalliset ovat noin 50–60-vuotiaita.

Poliisi kertoo, että myrkyllisen alkoholin alkuperää ei ole vielä saatu luotettavasti selvitettyä, mutta vaikuttavan aineen epäillään olevan pääosin metanoli.

Tällä hetkellä poliisi pitää todennäköisimpänä vaihtoehtona sitä, että aine voi olla jotakin korvikealkoholia, kuten lasinpesu- tai jäähdytysnestettä tai näitä on voitu käyttää alkoholiin sekoitettuna.

– Vaikuttaa siltä, että näillä henkilöillä on ollut omissa kodeissaan näitä tarvikkeita eikä juomasekoitteita ole toimitettu heille. Heillä on ollut erilaista päihdetaustaa ja varmasti he ovat aikaisemminkin käyttäneet sekaisin erilaisia päihdyttäviä aineita, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Johanna Parviainen.

Laboratoriolausunnot valmistuvat lähiviikkoina.

Tehohoidossa oleva heikossa kunnossa

Menehtyneiden naisen ja miehen oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa ei ole tullut ilmi mitään erityistä. Lopulliset tulokset vainajien oikeuskemiallisista tutkimuksista valmistuvat vasta viikkojen kuluttua. Tehohoidossa olevan miehen tila on heikko.

Poliisi jatkaa menehtyneiden osalta kuolemansyyn tutkintaa. Poliisin mukaan myrkkyviinatapaus rajoittuu näihin kolmeen henkilöön.

Poliisi toivoo kuitenkin edelleen vihjeitä mahdollisesta viinan katukaupasta tai muista yksityishenkilöiden edelleen myymistä alkoholituotteista.