1. yle.fi
  2. Uutiset

Teatterin juhlaviikko käynnistyi Tampereella – Teatterikesän ohjelmisto heijastelee maailman hämmennystä

Festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna 20 teatteriryhmää, joista seitsemän on kansainvälisiä. Kaikkiaan Tampere täyttyy lähes 400 eri tapahtumasta, joista 166 on ilmaista.

Kotimaan uutiset
Teatterikesän avajaisissa yleisön joukossa istuva pariskunta lukee Teatterikesän ohjelmalehtistä.
Klikkaa kuvaa ja katso Pirkanmaan alueellisten TV-uutisten juttu Tampereen Teatterikesän avajaisista.

Tampereen Teatterikesä käynnistyi tiistaina 48. kerran. Aurinko helli avajaiskansaa, jota oli kertynyt vanhan kirjastotalon puistoon Laikunlavalle runsaasti.

Avajaisisten juhlapuheissa ylistettiin muun muassa suomalaista näytelmävientiä, ja yleisö pääsi ihastelemaan jongleerausta ja chanson-musiikkia. Vähemmän perinteisen tervehdyksen tilaisuuteen toi tamperelainen hiphop-kokoonpano Mansesteri, jonka jääkiekkohitti Saravon Pekka sai kulttuuriväenkin hytkyttelemään.

Festivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna 20 teatteriryhmää, joista kansainvälisiä on seitsemän. Esityksiä on kaikkiaan 41. Kaikkiaan Tampere täyttyy lähes 400 eri tapahtumasta: tilaisuuksia on yhteensä 397, joista 166 on ilmaista.

Poikkeuksellista reagointia teatterintekijöiltä

Festivaalin taiteellinen johtoryhmä kiittelee esitysten olevan ajassa kiinni. Pääohjelmisto heijastelee maailman hämmennystä – eksyksissä olemisen tunne koskee niin politiikkaa ja taloutta kuin ihmisten henkilökohtaista elämääkin.

– Teatteri laittaa hirveän miellään ajankohtaisuuden tarran rintapieleen, vaikka ei sitä onnistuisi olemaankaan, sanoo johtoryhmään kuuluva ohjaaja Mikko Roiha.

Teatterikesän tämänvuotiseen ohjelmistoon tarra olisi kuitenkin paikallaan.

– Yleensä jänneväli siitä, että tehdään havainto siihen, että saadaan siitä esitys aikaan on vähintään vuosi. On ollut poikkeuksellista, että nyt teatterintekijät ovat pystyneet reflektoimaan Suomen ja Euroopan hämmennystä nopeasti.

Teatterikesä jatkuu sunnuntaihin asti.

Lue seuraavaksi