1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ähtärin eläinpuisto: Villieläinten aitauksista ei saa metsästää pokemoneja

Eläinpuistossa on ollut paljon Pokémon Go -pelin pelaajia ja se on sallittua. Varotoimenpiteenä kuitenkin muistutetaan, että eläinten aitauksiin pelaaminen ei saa ulottua.

Kielto pelata eläinten aitauksissa Ähtärin eläinpuiston nettisivuilla. Kuva: Yle

Ähtärin eläinpuisto on kieltänyt villieläinten aitauksiin menemisen Pokémon Go -pelin takia. Eläinpuisto tiedottaa asiasta nettisivuillaan sekä eläinpuiston sisäänkäyntien yhteydessä.

Eläinpuisto muistuttaa, että eläinten kotitarhoihin menosta aiheutuu vakavia vaaratilanteita niin pelaajille kuin eläimillekin. Toistaiseksi kukaan ei ole luvattomiin paikkoihin mennyt, mutta kielto otettiinkin käyttöön varotoimenpiteenä.

– Meillä oleva yleisö on toki tervetullut pelaamaan eläinpuiston alueelle ja viihtymään myös sitä kautta, mutta pitää muistaa se, että meillä tarhataan villieläimiä. Vaikka joihinkin tarhoihin olisi mahdollista mennä niin se on ehdottomasti kiellettyä, kertoo eläinpuiston toimitusjohtaja Juhani Haapaniemi.

Käytännössä tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi sorkkaeläinten, kuten hirvien ja porojen aitaukset. Suurten petoeläinten kuten karhujen ja susien aitaukset on suojattu niin, että niihin ei ole edes mahdollista päästä.

Pokémon Go -pelissä virtuaalisia hahmoja voi ilmaantua ihan minne vain, kuten kotisohvalle tai kadunkulmaan. Näin ollen niitä voi ilmestyä myös eläinpuiston aitauksiinkin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keski-Suomalainen.