Rioon lähdössä pieni joukko suomalaisia – "Ehkä on odotettu vähän enemmänkin"

Ulkoministeriön arvion mukaan suomalaisia on lähdössä Rion olympiakisoihin kaikkiaan noin 700. Määrä on noin kymmenesosa esimerkiksi vuoden 2004 Ateenan kesäkisojen suomalaiskisaturistien kävijämäärästä.

urheilu
Rio de Janeiron Kristus-patsas
Turistiryhmä Rio de Janeiron Kristus-patsaan juurellaAntonio Lacerda / EPA

Riossa asuu tällä hetkellä vakinaisesti noin 100 suomalaista. Ulkoministeriön arvion mukaan Rio de Janeirossa on olympiakisojen aikaan noin 800 suomalaista. Määrään on laskettu mukaan myös kaupungissa asuvat suomalaiset.

– Tämän yksinkertaisen laskutoimituksen mukaan Suomesta Rioon olisi lähdössä noin 700 ihmistä, Suomen Brasilian-suurlähettiläs Markku Virri kertoo.

Koottua tietoa suomalaisten kisaturistien määrästä ei ole. Arviot perustuvat ostettuihin pääsylippuihin sekä matkavarauksiin.

Suomen Olympiakomitea lähettää Rioon 54 urheilijan joukkueen. Urheilijoiden lisäksi kisoihin lähtevän taustahenkilökunnan määräksi on ilmoitettu 74.

Kun urheilijat ja heidän taustajoukkonsa lasketaan yhteen, Olympiakomitean kautta kisoihin lähtevän ryhmän koko on 128 henkeä. Kun huomioidaan tämä joukko sekä vakinaisesti Riossa asuvat suomalaiset, jäljelle jääväksi olympiakisojen kisaturistien määräksi saadaan hieman vajaat 500 suomalaista.

– Määrä vastaa suurin piirtein sitä, mitä on ennakoitu. Ehkä on odotettu vähän enemmänkin. Toisaalta Rio on sen verran kaukana verrattuna esimerkiksi edellisten kesäolympialaisten isäntäkaupunkiin Lontooseen, että tämä pienehkö määrä on ihan ymmärrettävä, Virri toteaa.

Suomalaisille varattuja lippuja jälleen myyntiin

Merkittävän osan suomalaisten olympiamatkailijoiden matkapaketeista myy urheilumatkapaketteihin erikoistunut matkatoimisto Björk & Boström. Toimiston mukaan sen kautta myytävänä on ollut 2 000 kisalippua.

Kaikki suomalaisille varatut liput eivät ole vielä menneet kaupaksi, joten lippuja on tullut jälleen myyntiin, josta lippuja voivat ostaa myös muut kuin suomalaiset.

Ateenan olympiakisoissa vuonna 2004 kaikki suomalaisille varatut 8 000 pääsylippua myytiin loppuun. Myytyjä lippuja oli tuolloin tuplasti enemmän kuin Australian Sydneyssä pidettyihin kisoihin neljä vuotta aiemmin. Tämä kuvastaa sitä, että maantieteellisesti lähempänä järjestettävät kisat houkuttelevat suomalaisia.

Kaikista pääsylipuista 70 prosenttia on varattu isäntämaalle eli brasilialaisille katsojille. Lippujen hinnat vaihtelevat reilusti yli tuhannesta eurosta kuuteen euroon. Suurin osa pääsylipuista maksaa enintään 28 euroa.

Kalleimmat liput kisojen avajaisiin ja päättäjäisiin Maracanã-stadionin aitioon maksavat 1 350 euroa. Urheilutapahtumista kalleimmat liput myydään miesten 100 metrin juoksun loppukilpailuun. Sadan metrin finaalia pääsee seuraamaan paikan päälle 176 euron hintaan.