1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kauko Salo kantaa mustikkakuninkaan kruunua ja tunnistaa sata sientä hajun perusteella

Tällä miehellä on kymmenien tuhansien kuvien kokoelma kasveista ja sienistä. Mies tietää metsästä kaiken ja saa kansan ryntäämään korpeen tai kankaalle. Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo on kertonut kymmenien vuosien ajan suomalaisille metsästä ja sinne menemisestä. Mustikkakuninkaan viittaa kantava leppoisa metsän ääni ei lakkaa ihmettelemästä luontoa.

luonto
Kauko Salo ja pihapiirin puolukat.
Susanna Vilpponen / Yle

– Kyllä luonto on armoton.

Kauko Salo huokaa surressaan telkän poikasten kohtaloa. Savonlinnan Savonrannassa on Salon asentama linnunpönttö, johon telkkäemo muni munansa keväällä.

Nyt nuoren telkkäemon pesueen pienokaiset yhtä lukuun ottamatta ovat joutuneet rantahaukien suihin, kun kokematon äiti ei ole vienyt poikasia tarpeeksi kauas rannasta. Saloa asia harmittaa, vaikka metsien miehenä hän tietää kyllä, miten julma luonto osaa omilleen olla.

Mutta julmuuden kääntöpuolella on kauneus ja ihmeellisyys. Niistä Salo on rakentanut itselleen henkisen pesän, josta ammentaa merkityksiä omaan elämäänsä. Hän on myös elämäntyönään välittänyt luonnon suurenmoisuutta kaikille muille.

– Minulle metsä on koti, niin kuin äidin kohtu.

Oikeastaan juuri linnut olivat ensi sysäys Salon luontorakkaudelle. Etelä-Pohjanmaan poika raapi päätään harmissaan kotikylässä, kun muut vesselit ammuskelivat räkättirastaita ritsoilla.

– Sieltä heräsi suojelullinen näkökulma, Salo muistelee.

Kauko Salo ja telkänpönttö
Savonrannassa Savonselän rannalla on telkänpönttö, jonka asukkaiden kohtalo surettaa Kauko Saloa.Susanna Vilpponen/Yle

Linnuista kiinnostus levisi kasvilajeihin, eläimiin ja viimeisenä mukaan tulivat Salon tämän hetken suurin intohimon kohde sienet. Sieniin hurahtaminen ei tosin tullut kotiseudun perintönä.

– Eihän meilläpäin mitään sieniä syöty, niitä potkittiin. Pappakin sanoi, että sitten kun ruoka loppuu niin syödään sieniä. Eihän se ruoka koskaan loppunut.

Papan teilauksesta huolimatta Salosta tuli sienifanaatikko. Sittemmin hän on opastanut suomalaisia sienestämään ja nostattanut muun muassa tattihypen ja suppisbuumin. Vuoden 2003 historiallinen tattivuosi innoitti Saloa myös kirjoittamaan tateista kahden keittiömestarin kanssa kirjan, jonka suosio yllätti pääkaupungissa työmatkalla olleen tutkijan.

– Kävin Akateemisessa kirjakaupassa, jossa oli valtavat jonot. Myyjä kertoi, että nyt myynnissä on todella kiinnostava sienikirja. Katsoin kirjan takakantta ja totesin, että tuossa taitaa olla minun kuvani.

Salon palo sieniin ei ole riippuvainen sienisadosta tai ajasta. Käyskennellessään mökkimetsässään Salo huomaa yhtäkkiä maassa nykyisen suosikkisienensä sikurirouskun. Parrakas mies muuttuu jälleen pikkupojaksi, kun hän intoutuu sienirykelmästä ja irrottaa sammalesta yhden yksilön.

– Tästä teen seuraavan trendin, Salo hihkuu ja haistelee sientä lähes ekstaasissa.

Kauko Salo aikoo tehdä sikurirouskusta seuraavan sienibuumin.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo ennusti Ylen Aamu tv:ssä sienikaudesta tulevan runsasti. Kuvassa hän pitelee sikurirouskua. Susanna Vilpponen/Yle

Salon intohimo luontoon on poikkeuksellista. Sikurirouskueuforiasta päästyään mies nappaa mustikoita suuhunsa ja jatkaa matkaansa muina miehinä.

Mustikkaan mennään, kun Salo julistaa marjat kypsiksi

Kauko Salo on ainutlaatuinen metsien tietopankki. Harvalla on yhtä monipuolinen ja laaja sekä akateeminen, että käytännönläheinen ymmärrys suomalaisesta metsästä ja siitä, miten metsiä voidaan hyödyntää moneen eri tarkoitukseen.

Olen esimerkiksi kokeillut niin paljon sieniä, että joku kysyi, kuinka olen vielä hengissä?

– Olen esimerkiksi maistanut niin paljon sieniä, että joku kysyi, kuinka olen vielä hengissä. Mutta se perustuu tietämykseen eikä arvailuun.

Kiitos siitä, ettei metsänopikaa pidetty enää omistuisena kuuluu monipuolisille opinnoille ja opiskeluympäristölle. Salo ahmi tietoa ja tutkintoja 1970-luvulla suhatessaan Helsigissä Viikin ja keskustan kampuksien välillä pienellä Fiatillaan.

– Taivas avautui opiskeluaikana Helsingissä. Yliopistossa oli valtavan hyviä opettajia. Minulla oli aivan valtava intohimo opiskeluun, joka on säilynyt tähän päivään saakka.

Metsien monikäytöstä tuli Salon erikoisala, jonka tietämystä hän on nyt syventänyt vuosikymmenien ajan.

– Olen usein sanonut, että metsä on aarreaitta. On vain opelteltava tuntemaan se.

"Tutkijan tulee tuotteistaa tutkimus ja tehdä siitä hyödyllistä"

Uransa tutkijana tehneen Salon mielestä hänelle annettu vapaus on otettu nyt osittain tutkijoilta pois. Hän vertaa tutkijoita taiteilijoihin, ja huomauttaa, että myös tutkijoille tulisi antaa enemmän vapaalle ajattelulle. Lisäksi oman alan tietämys pitäisi saada myös paketoitua tuotteeksi, silloin tutkimustyöstä olisi hyötyä koko yhteiskunnalle.

– Yhteiskunnassa ei ole enää varaa siihen, että tutkitaan niitä näitä, vaan pitäisi saada yhteiskunnallisesti merkittävää näkökulmaa. Jos olet hyvä tutkija, niin silloin kehität itsellesi tuotteen.

Salon omista tutkimuksista kehittyneet marja- ja sienisatoennusteet ovat esimerkki siitä, miten tutkimus muutetaan kansantajuiseksi tiedoksi.

– Minulla on puoli miljoonaa suomalaista asiakkaana, niin kyllä se on jonkinmoinen saavutus. Mutta se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Salo on myös toimittanut laajan tietokirjan Suomen metsistä ja lukuisten tieteellisten artikkeleiden lisäksi kirjoittanut myös kolumneja sanoma- ja aikakauslehtiin.

Kesken juttelun puhelin alkaa soida. Toimittaja Kuusamosta kyselee, millainen sienisato on tulossa. Parhaimmillaan tai pahimmillaan puheluita tulee lähes kymmenen päivässä. Salo vastaa kärsivällisesti jokaiseen, vaikka tiedotteessa lukisivatkin samat asiat tai olisi kesäloma. Salo myöntää, että joskus jatkuvasti pirisevä puhelin alkaa kyllästyttää. Ainakin kumppania, kun auto joudutaan pysäyttämään jälleen tienposkeen kesken lomamatkan mustikkatiedustelujen takia.

Kauko Salo vastaa puhelimeen mökillään, Elli-koira partioi vieressä.
Kauko Salo vastailee mökillään lukuisiin puhelinsoittoihin. Elli-koira partioi isännän lähettyvilläSusanna Vilpponen/Yle

– Jos ajattelisi, että töitä tehdään vain virka-aikana, ei siitä tulisi mitään. Kiistatta voi sanoa, että aika paljon on mennyt yhteiskunnan hyväksi. Isänmaan asialla tässä ollaan.

Välillä myös yksityiset henkilöt soittelevat Salolle, vaikka vain kertoakseen että he aikoivat mennä lomallaan mustikkaan mökille. Moni lähettää myös puhelimella nappaamansa sienikuvan tunnistettavaksi.

Suojeltujen metsien osuus Suomessa liian vähäinen

Laineet osuvat tukevaan laituriin, kun Salo nojaa kaiteeseen tuijotellen horisonttiin. Välillä Savonselän mökkirannassa voi nähdä vilauksen saimaannorpasta.

– Täällä voi puhua itsekseen tai eläimille, eikä ketään kiinnosta, Salo hymyilee.

Valkopartainen mies päihtyy metsästä ja sen vuoksi on itsestään selvyys, että tutkijan paratiisi sijaitsee keskellä korpea.

Salo on nähnyt ja tutkinut metsän vaiheita vuosien ajan. Nyt Kauko Saloa huolestuttaa suomalaisen metsän tulevaisuus, sillä hänen mielestään monimuotoisia metsiä on liian vähän.

– Lapissa ja Kainuussa tilanne on kohtuullinen, mutta muualla suojeltuja metsiä ei ole tarpeeksi. Niitä pitäisi olla enemmän, jotta metsän monipuolinen rikkaus säilyisi myös jälkipolville.

Pääkaupunkiseudun nuoret suuntaavat metsään Salon luentojen jälkeen

Salo on valistanut ja innoittanut uusia sukupolvia kiinnostumaan metsistä ja niiden tulevaisuudesta. Yhtenä suurimmista saavutuksistaan 38 vuoden tutkijan urallaan Salo pitää opetustyötä. Tutkijan silmät alkavat loistaa, kun hän kertoo kuinka monen nuoren hän on saanut innostumaan suomalaisesta luonnosta.

– Luennoilla on ollut monia helsinkiläistyttöjä ja -poikia, jotka eivät ole koskaan käyneet aidossa metsässä. Luennon päätyttyä he ovat tulleet sanomaan, että menevät metsään heti luentojen jälkeen.

Kauko Salon ja mustikat
Susanna Vilpponen/Yle

Suun ympärys ja huulet ovat mustikoista hieman siniset. Samoin sormet sinertävät, kun Salo tuon tuosta nappaa kourallisen mustikoita suuhunsa. Metsän antimet ovat Salon taloudessa päivittäisessä käytössä. Mustikkakuninkaana ja sieniruhtinaana tunnettu mies paljastaa lempimarjakseen mesimarjan eli luhurikan. Suomen luonnon marjalajeista ehkä nopeimmin vähenevä mesimarja on luhtamaitten, kosteahkojen niittyjen ja pello pientareiden hedelmä.

Salo palaa lapsuuden muistoihin Etelä-Pohjanmaalle.

– Äidin tekemän viilin päällä oli paksu kermakerros. Lisäsin siihen talkkunajauhoja ja pari desia mesimarjoja päälle, pikkupoika katoaa makumuistoon.

Tattikoira Elli seurasi isännän jalanjälkiä

Salon elämäntyö valtion leivissä tutkijana ei pääty vielä, vaikka mustikkakuninkaan kruunu onkin jo pääosin siirtynyt uusille kutreille.

Ehkä vuoden päästä koittavilla eläkepäivillä Kauko Salo ei aio jäädä toimettomaksi. Kotona on arkistoituna muutama kymmenentuhatta diaa kasveista, linnuista, perhosista ja sienistä katosta lattiaan ulottuvissa hyllyissä. Dioista pitäisi valita parhaimmat digitoitavaksi. Toinen mokoma diamäärä odottaa työpaikalla.

– Kamera on ollut minun pyssyni. Olen laskeskellut, että työuran jälkeen minulla riittää hommia kymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Kultainen noutaja Elli tulee isännän viereen kerjäämään rapsutuksia ja pullaa. Sienisällinä Salo on kouluttanut koiran aikoinaan tunnistamaan herkkutatit.

– Elli-tyttö oli tattikoira, mutta parin kolmen vuoden ikäisenä Elli laajensi reviiriään ja haukahtelee nykyisin kaikille sienille. Ottanut varmaan isännästään oppia, että haluaa tuntea enemmän sienilajeja eikä pelkästään herkkutatteja, Salo naurahtaa.

Elli kyllästyy, kun herkkuja ei heru ja siirtyy makoilemaan luonnonkiviportaiden juureen.

Laineet liplattelevat muutamien metrien päässä Savonlinnan Savonselällä rauhallisesti. Niin myös Salo seuraa luontoa levollisen tietoisena, osana kokonaisuutta. Tyyneyden takana valpas katse kiinnittyy kuitenkin hetkessä maisemassa tapahtuvaan muutokseen, lintuun, perhoseen tai puoliksi punoittavaan puolukanposkeen, ja muhkean parran alle kätkeytynyt veijari löytää luonnosta jälleen jotain uutta ja ihmeellistä.

Lue seuraavaksi