1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Entinen maolaississi nousee Nepalin pääministeriksi – asuu nykyään kartanossa

Sissijohtaja Pushpa Kamal Dahal eli Prachanda johti maolaisia kymmenen vuotta kestäneessä sisällissodassa. Nepal on kärsinyt väkivaltaisuuksista, joita kiista uudesta perustuslaista on laukaissut.

Maolaisjohtaja Pushpa Kamal Dahal eli Prachanda tervehti kameraa tultuaan voitettuaan pääministeriäänestyksen parlamentissa. Kuva: Narendra Shrestha / EPA

Nepalin parlamentti on valinnut maolaiskapinallisia johtaneen Pushpa Kamal Dahalin seuraavaksi pääministeriksi. Uusi pääministeri lupasi yhtenäisyyttä maahan, jota jakaa kiista uudesta perustuslaista.

– Lupaan yhdistää kaikki tässä maassa. Minulla on velvollisuus ratkaista tämä ongelma, hän sanoi ennen parlamentin äänestystä uutistoimisto AFP:n mukaan.

Edellinen pääministeri K. P. Oli joutui eroamaan viime viikolla, kun perustuslakia vastustaneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi.

Sissijohtaja muutti kartanoon

Dahal käyttää yhä sissivuosiensa taistelijanimeä Prachanda, raivoisa. Hän toimi pääministerinä edellisen kerran vuosina 2008-2009.

Yli 17 000 ihmistä sai surmansa sisällissodassa, kun Prachandan johtamat kommunistiset maolaississit aloittivat vuonna 1996 taistelun hallitusta vastaan. Sota loppui vuonna 2006 solmitun rauhansopimuksen myötä.

Nykyään Prachanda asuu vuokralla 15-huoneisessa kartanossa, jossa on pöytätennishuone, talli yli kymmenelle autolle ja asuintalo 70 vartijalle.

Monet entiset sissit ovat jättäneet puolueen ja syyttävät sitä periaatteidensa myymisestä.

Väkivaltaa perustuslain takia

Uusi hallitus saa tukea Nepalin suurimmalta puolueelta eli kongressipuolueelta sekä madheesivähemmistöä edustavien puolueiden liitolta.

Madheesien mielestä viime syyskuussa hyväksytty perustuslaki syrjii vähemmistöjä. Yli 50 ihmistä on kuollut poliisien ja perustuslakia vastustavien mielenosoittajien yhteenotoissa.

Nepal yrittää myös toipua maanjäristyksestä, joka tappoi lähes 9 000 ihmistä viime vuoden huhtikuussa.

Uuden hallituksen mahdollisuuksia ratkaista Nepalin ongelmia ei pidetä kovin suurina. Hallituksen kaksi pääpuoluetta, kongressipuolue ja maolaispuolue, olivat toistensa päävastustajia sisällissodassa.