Turkan muisto herkisti: 1980-luvun nero, kulttikamaa, vaikuttaa vielä kuoltuaankin

Esa Kirkkopelto ja Mikko Kivinen muistavat Jouko Turkan suomalaisen teatterin tinkimättömänä uudistajana, jonka työkalupakkiin kuuluivat fyysisyys, vapaa assosiaatio ja leikki.

teatteri
Ohjaaja Jouko Turkka ja näyttelijä Kai Lehtinen (Juhani,oik).
Jouko Turkka ohjasi Seitsemän veljestä TV 2:lle vuonna 1989. Juhania näytteli Kai Lehtinen (oik).Antero Tenhunen / Yle

– Ristiriitainen, luova persoona, näin kuvailee teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija ja professori Esa Kirkkopelto entistä opettajaansa Jouko Turkkaa.

Kirkkopellon mukaan Turkka eläytyi voimakkaasti aikansa suuriin kiistakysymyksiin. Jännitteet repivät ohjaajaa sekä ihmisenä että taiteilijana. Myös opiskelijat saivat osansa Turkan äärimmäisestä luovuudesta.

– Se näyttäytyi hetkittäin väkivaltana ja mielivaltana. Turkka jätti jälkeensä paljon arvostelua – varmasti ansaittuakin sellaista. Toisaalta nekin, jotka häntä kiivaimmin ovat arvostelleet, ovat saaneet häneltä jotain arvokasta.

Kirkkopelto oli mukana kohua herättäneessä Jumalan teatterissa, joka nousi otsikoihin vuonna 1987. Ryhmän vaikuttimien arveltiin olevan turkkalaisia.

Ruumis yhdistyi Turkalla visioon

Kirkkopelto toimii nykyisin Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professorina. Hänen mukaansa Turkan merkitys piilee siinä, että tämä osasi yhdistää voimallisen ruumiin ja visionäärisen ajattelun.

– Turkka toi suomalaiseen teatteritaiteeseen fyysisen teatterin perinteen ja taidon. Hän sovelsi sitä hyvin omaperäisellä tavalla. Hän haastoi erityisesti 1970-luvulla Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan, jotka edustivat eurooppalaisen perinteen brechtiläisempää haaraa.

Turkalle ei riittänyt pelkkä ekspressiivinen ruumiillinen ilmaisu. Se piti yhdistää luovaan ja mielikuvitukselliseen ajatteluun.

– Hänelle näyttelijä oli taiteilija, jolla hyvin ilmaisuvoimainen ja -kykyinen ruumis yhdistyi näyttämölliseen ajatteluun, kuvitteluun ja leikkiin. Tämän idean arvoa ei voi kiistää. Se on jotain, jota teatterintekijät pyrkivät edelleen kehittämään.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun professori Esa Kirkkopelto
– Koko 1990-luku oli suuressa määrin – hyvässä ja pahassa – jälkiturkkalainen, sanoo Esa Kirkkopelto, Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professori.Jaana Simula

Ideat tuottivat myös epäonnistumisia

Kirkkopellon mukaan turkkalaiset ideat olivat haastavia ja niiden soveltamisyritykset herooisia, epätoivoisia, jopa utooppisia. Ne tuottivat paljon myös epäonnistumisia.

Perintö elää kuitenkin edelleen. Turkka aloitti laitosteatteriestetiikan uudistamisensa 1980-luvulla kouluttamalla näyttelijöitä.

– Koko 1990-luku oli suuressa määrin – hyvässä ja pahassa – jälkiturkkalainen. Se näkyi esityksissä.

Kirkkopellon mukaan Teatterikorkeakoulussa on palattu tutkimuksen keinoin aikaisempien vuosikymmenten tapahtumiin. Sitä kautta on koetettu ymmärtää, mitä Turkan aikana tapahtui ja mitä arvokasta siitä voidaan tänä päivänä oppia.

Kiimaiset poliisit kulttikamaa

Turkan oma taiteellinen joutsenlaulu oli rakkaustrilogia, jonka hän toteutti 1990-luvulla Porissa, Lappeenrannassa ja Tampereella. Trilogiaan kuuluvat näytelmät Kumpi nauttii enemmän? (1995), Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (1996) ja _Täysin tyydytetty nainen _(1997).

– Hän palasi siihen, mitä parhaiten osasi eli laitosteatterin suuren näyttämön estetiikkaan. Aiheena oli lihallinen rakkaus, Kirkkopelto sanoo.

Turkan kohua aiheuttanut tv-sarja _Kiimaiset poliisit _(1993) jää monien muiden esitysten lailla elämään osana suomalaista teatterihistoriaa.

– Se on nuoren polven kulttikamaa. Turkka vaikuttaa vielä kuoltuaankin suomalaisen teatterin voimavarana, Kirkkopelto arvioi.

Parhaat ideat syntyvät juostessa

Näyttelijä Mikko Kivinen
– Turkalle teatteri oli vapaan assosiaation kenttä ja teatteri hienoa leikkiä, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen.Yle

Näyttelijä Mikko Kivinen kuvaa Jouko Turkan vaikutusta uralleen valtavaksi. Turkka oli se, joka valitsi Kivisen Teatterikorkeakouluun.

Kivisen uran lisäksi Turkka on vaikuttanut merkittävästi kokonaisen näyttelijöiden sukupolven työskentelyyn. Kivinen muistelee, että teatterilegendalla oli tapana sanoa, että parhaat ideat syntyvät juostessa. Se näkyi myös opetuksessa.

– Jos harjoitukset kestivät neljä tuntia, koko ajan oltiin hiessä, Kivinen kuvailee.

Kivinen arvelee, että Turkan opissa olleita yhdistää tinkimättömyys. Ajatus siitä, että näyttelijäntyö on työtä, joka on tehtävä, vaikka aina ei olisi hauskaa.

– Turkan oppeihin kuului, että paneudutaan ja yritetään saada paras mahdollinen lopputulos aikaiseksi. Jos mennään säännöllisesti riman alitse, ei koskaan voi onnistua kunnolla.

Illuusio syntyy pienistä asioista

Turkka kiersi paljon Suomen teattereita ja koki teatteri-ilmaisun olevan löysää. Kivisen mielestä Turkka halusi uudistaa asetelmaa tuomalla ilmaisuun tekemisen henkeä.

– Turkalle teatteri oli vapaan assosiaation kenttä ja teatteri hienoa leikkiä. Tämä on vaikuttanut teatteriesityksiin kautta linjan.

Turkka vaikutti merkittävästi käsitykseen siitä, miten teatteria voidaan tehdä. Turkka siirsi huomion realistisuudesta siihen, miten pienilläkin asioilla voidaan synnyttää illuusio.

Kohti toista tasavaltaa -näytelmä oli minulle tajunnan räjäyttävä kokemus. Ymmärsin, että tätäkin teatteri voi olla: yhdellä puulla voidaan tehdä kokonainen metsä tai sauna voi olla lattiasta nouseva savu.

Turkka oli 1980-luvun nero

Kaikille Turkan oppilaana oleminen ei ollut helppoa, eikä mieluisaa. Kivinen epäilee, että Turkan käyttämät metodit jopa sammuttivat joidenkin oppilaiden luovuuden. Osa jätti koulutuksen kesken ja vaihtoi alaa.

– En loppupeleissä ole varma, oliko se oikea ratkaisu, että Turkka toimi Teatterikorkeakoulun rehtorina. Jos hän olisi ollut vain opettaja tai pitänyt joitakin kursseja, opetus olisi voinut olla antoisampaa, Kivinen kommentoi.

Jälkikäteen Turkan opetusta on kritisoitu kovinkin sanoin. Turkan aikaan kyseenalaistaminen ei Kivisen mukaan ollut yleistä. Hän itse halusi Teatterikorkeakouluun juuri sen vuoksi, että Turkka oli siellä.

– Meillä on Suomessa yksi teatterialan koulu ja sen johtaja voi tehdä, mitä tahansa ja on aikansa nero. Turkka oli se 1980-luvun nero.