Juustoleipä vai leipäjuusto? Nimiriita riepoo perinneherkun ystäviä

Suomalaisessa murteessa monella asialla on erilaisia nimityksiä. Esimerkiksi toiset puhuvat vihdasta ja toiset vastasta. Sama pätee myös juustoleipään, jolla on kainuulaisen nimityksen lisäksi nimi leipäjuusto.

leipäjuusto
Tyyne Rautiainen nostaa valmiiksi paistuneen juustoleivän leivinuunista.
Sanna Kähkönen / Yle

Kainuulainen juustoleivän ystävä loukkaantuu verisesti, jos hänen herkkuaan kutsutaan leipäjuustoksi. Kyseessä on mielipide-ero, jonka juuret ovat murteessa. Murreraja kulkee vuoden vaihteessa Kainuusta Pohjois-Pohjanmaalle siirtyneessä Vaalassa, jossa teollista juustoleipää on valmistettu 31 vuoden ajan Vaalan juustolassa.

– Meillä on kaksi tuotemerkkiä, jotka molemmat ovat juustoleipää. Tämä nimikysymys on henkilökohtainen ja en sen enempää ota siihen kantaa. Me katsomme asiaa tuotemerkin näkökulmasta ja meidän oma tuotemerkki on juustoleipä, kertoo Vaalan juustolan toimitusjohtaja Pirkko Suhonen.

Hyvä esimerkki näkemyseroista on myös erään oululaisen myymälän kauppaama tuote, joka on valmistajan mukaan juustoleipää, mutta myyjän mielestä myyntikaukalossa oleva tuote on leipäjuustoa.

Valmistajan paketissa juustoleipää, mutta kauppias maiostaa leipäjuustoa
Oululaisessa myymälässä kauppias myy leipäjuustoa, vaikka valmistajan mukaan tuote on juustoleipää.Heikki Rönty / Yle

Pinta kuin riekon rinta

Vaalan itäosassa puhutaan juustoleivästä ja länsiosassa leipäjuustosta. Tämä kielellinen rajapinta on näkynyt melko hauskalla tavalla Vaalan vaihtaessa maakuntaa vuoden vaihteessa.

– Eräs kuluttaja otti meihin yhteyttä ja vaati, että nimi pitäisi nyt muuttaa leipäjuustoksi, kun kunta siirtyi toisen maakunnan puolelle. Mutta näinhän se ei mene, sanoo Suhonen.

Me katsomme asiaa tuotemerkin näkökulmasta.

Pirkko Suhonen

Vaalan juustolassa vaalitaan uskollisesti perinteitä, vaikka juustoleipää valmistetaan teollisesti. Kehitystyöstä huolimatta tuotteen aito maku sekä rakenne halutaan säilyttää.

– Maito tulee tästä läheltä paikallisilta maidontuottajilta ihan muutaman kymmenen kilometrin säteellä meidän toimipaikasta. Maitoa käsitellään mahdollisimman vähän, samalla tavalla kuin kotonakin on käsitelty. Tuotteen säilyvyyden ja turvallisuuden vuoksi se ainoastaan pastöroidaan. Siitä ei poisteta rasvaa ja siihen lisätään ainoastaan suolaa sekä juoksete, aivan kuten kotonakin.

Juustoleipää leikkuulaudalla
Paitsi nimi, myös perinnejuuston oikeanlainen ulkonäkö on monelle tärkeä asia. Timo Nykyri / Yle

Tärkeää juustoleivän valmistuksessa on myös se miltä tuote näyttää.

– Siinä pitää olla pilkkuja, eikä isoja läiskiä. Pyrimme siihen, että se on kuin riekon rinta, kertoo Suhonen.

Sanallista puntarointia

Juustoleivän ja leipäjuuston sanallista eroa on käsitelty myös Ylen Aristoteleen kantapää -ohjelmassa vuonna 2008. Pasi Heikuran toimittamaan ohjelmaan lähetti kuuntelija Esa Kuismanen seuraavanlaisen kirjeen:

Kuluttaja otti meihin yhteyttä ja vaati, että nimi pitäisi nyt muuttaa leipäjuustoksi.

Pirkko Suhonen

”On särähtänyt korvassa kun juustoleipää sanotaan leipäjuustoksi. Hieman taustaa sanalle. Anoppini kuvasi juustoleivän tekoa seuraavasti: maito juoksetetaan juustonjuoksuttimella, juusto kerätään juustoliinaan ja juusto muotoillaan laudalle leivän muotoon, siis tehdään juustoleipä. Juustoleipää seisotetaan jonkin aikaa ja sitten leipä paistetaan - perinteisesti avotulen paahteessa. Siis juustoleipä on juustosta tehty leipä, ei leivästä tehty juusto."

Vertailukohta löytyy helposti. Esimerkiksi rautanaula on raudasta tehty naula. Naularauta taas on rautaa, josta tehdään rautanauloja. Naula tässä viittaa esineen muotoon. Samoin leipä sanassa juustoleipä viittaa juuston muotoon kuten edellä kuvattiin. Muita leipiä voitaisiin luetella: vehnäleipä, ruisleipä ja niin edelleen.

Aristoteleen kantapäässä päädyttiin lopulta siihen tulokseen, että sellainen leipä, jossa on juustoa, on juustovoileipä eikä juustoleipä, joten itäinen Suomi ja Kainuu saavat pitää juustoleipä nimityksen.

Juustoleivällä on myös oma juhla

Ristijärvellä juustoleivän ympärille on kehitetty juhlatapahtuma, joka järjestettiin nyt neljännen kerran. Siellä juustoleipää valmisti kotikonstein Mirja Kyllönen.

– Tämä on tilamaidosta valmistettua juustoleipää, jota ei ole pastöroitu. Ihmiset näyttävät pitävän tästä, kun tulevat joka vuosi hakemaan. Tämä on kainuulaista juustoleipää ja tälle ei muuta nimitystä ole, sanoo Kyllönen napakasti.

Juustoleivän myyjä saa rahaa
Juustoleipämyyjällä kauppa kävi hyvin Ristijärven juustoleipätapahtumassa heinäkuun lopussa.Arto Loukasmäki / Yle

Juustoleivän valmistaminen kotikonstein on pitkäkestoista ja tarkkaa puuhaa, jossa ei saa hötkyillä.

Ristijärven tapahtumassa Kyllönen valutti ensin heran juustoleivän massasta, jonka jälkeen päästiin valmistuksessa paistamiseen.

– Tässä vaiheessa kun alkutoimet on tehty, niin heran valuttamisessa menee ainakin puoli tuntia ja sen jälkeen massa asetetaan puulevylle sekä paistetaan. Paistaminen täytyy tehdä hyvän ja kunnollisen hiilloksen edessä ja sitä ei saa tehdä kituuttamalla. Tällöin vältytään juustoleivän kuivumiselta, opastaa Mirja Kyllönen.