Harvinaisia valkoisia leijonanpentuja syntyi Georgiassa – katso video pennuista

Valkoinen leijonaemo on saanut pentuja Tbilisin eläintarhassa Georgiassa. Yleisölle pesuetta ei vielä esitellä, mutta videoltamme niitä voi jo hieman seurata.

Ulkomaat
Uutisvideot: Valkoisia leijonanpentuja Georgiassa
Uutisvideot: Valkoisia leijonanpentuja Georgiassa

Cleopatra-niminen valkoinen leijona sai kolme pentua tiistaina 2. elokuuta Tbilisin eläintarhassa. Tapahtuma oli sikälikin onnellinen, että yleisön rakastama edellinen valkoinen leijonanpentu Shumba kuoli viime vuoden heinäkuun tulvissa – katastrofi surmasi tuolloin 281 Tbilisin eläintarhan eläintä.

Valkoinen leijona on erittäin harvinainen. Sitä esiintyy vain rajatuilla alueilla Etelä-Afrikassa, missä niitä on alun toista kymmentä. Valkoinen väri on geenipoikkeama, joka kulkee suvuissa. Lisätietoja valkoisista leijonista voitte lukea esimerkiksi niiden suojelusäätion nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Valkoisia leijonia on enemmän eläintarhoissa kuin luonnossa. Eläintarhat pyrkivät pitämään kantaa elossa. Tbilisin lisäksi niitä on esimerkiksi Belgradin eläintarhassa Serbiassa.