Kansalaispuolueen kannattajakorteista puuttuu iso osa – Väyrynen: "Keräys jatkuu"

Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen rekisteröimiseen vaadittavista kannattajakorteista puuttuukin noin 1300 kappaletta. Laskuvirhe paljastui oikeusministeriön ryhdyttyä tarkastamaan kannattajakortteja alkukesästä.

politiikka
Paavo Väyrynen
Jarno Tiihonen / Yle

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen kannattajakorteista puuttuukin vielä huomattava osa.

Oikeusministeriön vaalipäällikön Arto Jääskeläisen mukaan kannattajakorttien tarkastuksessa paljastui, että puolueen rekisteröimiseen vaadittujen 5 000 kortin asemesta niitä onkin vain noin 3 700 kappaletta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Jääskeläisen mukaan tapaus on siinä mielessä ainutlaatuinen, että aiemmin kannattajakortteja ei ole puuttunnut näin paljoa.

– Tarkastuksessa joudutaan hylkäämään osa korteista ja hakija joutuu täydentämään hakemustaan. Minun aikanani en kuitenkaan muista, että näin suurta määrää olisi puuttunut, Jääskeläinen sanoo.

"Harmillinen laskuvirhe"

Paavo Väyrysen mukaan kyseessä oli harmillinen ja valitettavan suuri laskuvirhe.

– Minä en valitettavasti tullut tarkistaneeksi korttien määrää, Väyrynen harmittelee.

Hänen mukaansa puuttuvien 1300 kannattajakortin kerääminen aloitettiin pian virheen paljastuttua. Kesän aikana kerääminen on hidasta, mutta Väyrynen uskoo että määrä saadaan kokoon syksyyn mennessä.

Väyrynen jätti hakemuksensa Kansalaispuolueen rekisteröimiseksi toukokuun lopulla. Jos – ja kun – vaadittava kannattajakorttimäärä saadaan kokoon, puolueesta tulee Suomen kolmastoista tai neljästoista rekisteröity puolue. Kesän aikana rekisteröimishakemuksensa on jättänyt myös Eläinoikeuspuolue, kerrotaan oikeusministeriöstä.