Sankarivainajien lepopaikka nostetaan uuteen loistoon Joensuussa

Sankarihautausmaa saa uudet liuskekiviväylät ja uusia istutuksia. Alue remontoidaan uusiksi Suomen 100-vuotisjuhlia varten.

Sotilashautausmaa
Sankarihautausmaa saa uudet kiveykset.
Heikki Haapalainen / Yle

Joensuun keskustan hautausmaalla sijaitsee sankarivainajien hautausmaa, jossa lepää 888 vainajaa. Sankarihautausmaassa on kolme osaa, joista jokaisessa on hautoja ja muistomerkki.

– Täällä on talvi- ja jatkosodan sankarivainat, rajan takaa tuotujen vainajien luut ja vapaussodan sankarivainajat, esittelee puistopuutarhuri Eeva Laurikainen Joensuun evankelis-luterilaisesta seurakuntayhtymästä.

Edellinen iso remontti hautausmaalla on tehty 1970-luvulla ja alue kaipaa parannusta. Kiveykset ovat huonossa kunnossa ja osin jääneet nurmikon alle. Kasvillisuudesta osa on tullut tiensä päähän.

Nurmikon alle jäänyttä vanhaa liuskekiveystä.
Heikki Haapalainen / Yle

Hautausmaa laitetaan kuntoon nyt, että se on kauniina ensi vuonna vietettävänä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlana.

– Kiveyksiä uusitaan ja jonkun verran lisätään. Istutusalueita muutetaan siten, että kesäkukkaistutukset poistuvat ja patsaiden yhteyteen tulee perennaistutuksia ja havupensaita, Laurikainen kuvailee.

Myös muutamia puita on poistettu, jotta päämuistomerkki tulee paremmin esille.

Meneillään ovat kulkuväylien laatoitustyöt. Alueen vanhoja liuskekiviä uusiokäytetään mahdollisimman paljon, mutta alue saa pinnakseen myös uutta Viinijärveläistä liuskekiveä.

Remontti tehdään elo-syyskuussa ja se maksaa 100 000 euroa. Sen kustantavat puoliksi seurakuntayhtymä ja kaupunki.

Puistopuutarhuri Eeva Laurikainen odottaa innolla uutta aluetta ja sen istutusten kasvamista näyttäviksi.

– Tästä tulee tosi hyvän näköinen. Täällä on selkeät alueet, kasvillisuuteen on kiinnitetty huomiota siten, että siellä on koristeellisuuttakin. Sankarivainajat saavat arvoisensa alueen, Laurikainen luonnehtii.

Sankarihautausmaita on Suomessa yli 400.

Orava osallistuu sankarihautausmaan remonttiin.
Heikki Haapalainen / Yle