1. yle.fi
  2. Uutiset

Makedonia julisti hätätilan tulva-alueelle – 21 kuoli kun vettä vyöryi kaduille ja koteihin

Mekedonian pääkaupungissa ja sen ympäristössä ainakin 21 ihmistä sai surmansa tuhoisissa tulvissa. Sunnuntain vastaisen yön rajut vesisateet nostivat jopa 1,5 metriä vettä kaduille.

Ulkomaat
Skopjen kadut tulvivat 6. elokuuta
Skopjen kadut tulvivat 6. elokuutaGeorgi Licovski / EPA

Makedoniaa koetelleiden tulvien uhrimäärä on noussut. 21 ihmistä kuoli pääkaupungin Skopjen seudulla, kun vettä tulvi kaduille ja taloihin. Jotkut uhreista menehtyivät autoihinsa, kun ne täyttyivät äkkiä vedellä. Toiset eivät päässeet pakenemaan veden täyttämistä kodeistaan.

Tulvissa myös loukkaantui lukuisia ihmisiä. Kuuden ihmisen on kerrottu olevan kateissa.

Poliisi ja armeijan helikopterit etsivät kadonneita ja evakuoivat satoja ihmisiä tulva-alueilta. Tulvien ripottelemille alueille on myös viety puhdasta juomavettä.

Makedonia julisti pääkaupunkiin ja sen ympäristöön hätätilan sunnuntaina. Sisäministeri Mitko Cavkovin mukaan pelastus- ja etsintätyöt jatkunevat muutaman päivän ajan.

Rankat sateet ovat koetelleet muutakin Balkanin niemimaata, esimerkiksi Kroatiaa, missä sateet ovat haitanneet liikennettä.

Lähteet: AP, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi