Mereen uponneesta kalastusaluksesta uhkasi levitä runsaasti öljyä mereen Turun Hirvensalossa

Oman onnensa varaan jätetty troolari uhkasi vajota pohjaan Turun Hirvensalossa satama-alueella. Aluksesta mereen vuotanut polttoöljy aiheutti hajuhaittoja Hirvensalon alueella.

Hirvensalo

Pelastuslaitos on saanut kellumaan Turun Hirvensalossa laituriin uponneen kalastusaluksen. Uppoamispaikka on Hirvensalossa lähellä Kutterintietä.

Aluksen tyhjentäminen aloitettiin sunnuntaina aamulla ja pelastuslaitoksen tehtävä oli vielä maanantaiaamuna kesken.

Noin 15 metriä pitkä troolari oli vajonnut mereen ja kallistunut kyljelleen. Alus oli puoliksi veden varassa ja se oli osittain satama-altaan pohjassa.

Pelastuslaitos on eristänyt alueen öljypuomeilla ja aluksesta on poistettu noin 1,5 kuutiota polttoöljyä. Öljyä pääsi leviämään myös mereen.

Troolarissa ei ole havaittu vuotoa ja uppoamisen arvellaan johtuvan aluksen huollon laiminlyönneistä. Päivystävän palomestarin mukaan aluksen omistajaa ei ole tavoitettu.

Troolaria on yritetty häätää satamasta, mutta omistaja ei ole pyynnöistä huolimatta siirtänyt alusta.